Pelaamisen taito ja taitava pelaaja?
Niin, ajattelin tässä työpäivän ratoksi pohtia ääneen kysymystä:"Mitä on taito?". Näin.
Eli, otetaanpa esimerkkinä ja tarkastelun kohteeksi pelaaja. Nimetään hänet nyt sitten Keijo Keskiverroksi, jonka pelaajanimenä olisi vaikka "Slayer666" tai jotain "1337.pr0.g4m3rzZz" suuntaista, no hällä väli.
Keijo-poika on kova pelaamaan, pelannut ennen BF2:n hankkimista monia nettiräiskintöjä, kuten esimerkiksi vaikkapa Counterstrikea, Call of Dutya ja Tribes:a. Keijo on proo. Keijo osaa.
Keijo pelaa BF2:sta enimmäkseen Assault:na. Keijo osaa nakata M203:lla kranun, vaikkapa vastaantulevan jeepin pakoputkeenkin hypystä. Keijo öynää. Keijolla on statsit ja rankit kunnossa.
Keijo ei sprinttaa, Keijo menee kuin kenguru kentän päästä päähän. Keijo ei myöskään turhia seisoskele. Keijo sukeltaa joka hypyssä. Keijoon ei osuta, kun Keijo öynää.
Keijo ei myöskään vaivaudu kahta laukausta samasta paikkaa ampumaan. Keijo tietää, että prone-ylös-tähtäys-laukaus-prone-sivulle-ylös-laukaus-jne on paras tapa kasata frageja. Keijo öynää edelleen.
Jos Keijo nyt on uskomattoman pummin heittänyt, että kulman takaa tullut vihu ei M203:n kranusta kuollutkaan, alkaa automatisoitu itsepuolustusmekanismi toimia. Keijon hahmo pelissä hyppii entistäkin epileptisemmin, keijo daivaa kuin Dio:n biisin kuuluisa "Holy Diver" itse. Keijo spreijaa sua naamaan ja öynää.
Keijolla ottaa eteen katsoa, kuinka hän osaa käyttää kaikki pelin paskimmat mahdolliset glitchit hyväkseen, ja muita vituttaa. Keijohan öynää, Keijon statsit ovat murskaavan kovat.
Mutta mitä Keijo ei osaa? Keijo ei osaa katsoa muuta kuin statseja, Keijo ei siis osaa pelata hauskanpidon vuoksi. Keijo ottaa tosissaan. Keijolle voittaminen keinolla millä hyvänsä on tärkeää, Keijon ei tietenkään cheatata tarvitse, kunhan osaat vain käyttää pelin puutteet hyväksesi!
Vaikka Keijo pistää meitä kaikki silmään, sanoisin, että Keijo ei todellakaan ole taitava pelaaja. Keijo on vain keijo. Keijoja näkee valitettavan paljon peliservereillä, sekä matseissa. Hyppivää Keijoa, prone-huoraaja-Keijoa, jnejne. Keijoa ei ole vaikea tappaa, kun Keijoa vastaan pelataan 1 vastaan 1, joissa noilla proo-kikoilla ei pärjää, Keijo on silloin itse asiassa vain perus tykinruokaa.
Kumpi siis on taitoa vaativa tehtävä BF2:ssa? Osata proo-kikat, eli hyppiä ja sukellella kuin edellämainitsemani kohtauksen saanut kenguru? Vaiko se, että pystyt laittamaan Keijolle kudin silmään, ilman M203:n tai kenguru-efektin antamaa suojaa?
Minä väitän, että taidon merkitys BF2-pelisuorituksessa on hyvin vähäinen. Se ei todellakaan vaadi taitoa, että tappoja saa varmasti. Ei todellakaan. Voittaminenkin on helppoa, kunhan vain mennään koko ajan sieltä, missä aita on matalin. Ikävä kyllä, EA ja Dice konsensuksessaan ovat päättäneet, että annetaan aloittelijallekin mahdollisuus. Nettikoodi ja muutamat epäkohdat pelissä, antavat Keijolle loputtomat resurssit ammentaa. Mutta miksi taidon merkitys pitää minimoida? On olemassa pelaajia, jotka ovat mielestäni taitavia pelaamaan. He eivät ala turhaan opettelemaan kaikkia peelo-kikkoja (huom. aiemmin käytin samaisista keinoista nimitystä "pro-kikat", mutta nyt palataan totuuteen), vain jotta voisivat sellaisia käyttäviä vastaan pärjätä. Ilman hyppimistä ja sukelteluakin pärjää, siksi en pidä Keijoa taitavana pelaajana. Onko Keijo sinun mielestäsi taitava pelaaja?
(Tämä keskustelunavaus on jo nyt itsessään hieman syöttinä sille, että pian tässä käydään kahta asiaa läpi. Pelin epäkohtia, ja mitä pelinkehittäjät aikovat niille tehdä? Ei kuitenkaan vielä mennä siihen, sillä sille on oma ketjunsakin minun käsittääkseni. Toisena melko oletettavana peitsenvääntämisen kohteena tullee sitten se, että joku random-Keijo käy pian puolustelemaan omaa tapaansa pelata, itsetuntonsa huippulukemissaan tämä kasvoton Keijo käy heitä taitavampiaan tylyttämään... saas nähdä. ;)

Aihetta on muokattu: 01.01.1970 02:00
MAINOS
MAINOS
Vonreuter sanoo:
... Paras pelaaja ei ole se, joka on tappotilastojen ykkösenä pelin lopussa, vaan se, joka auttoi ryhmänsä johtajana/osana joukkueensa voittoon. Sanoisin, että BF2:n pelitaito vaatii myös taitoa ottaa ryhmästään ja joukkueestaan kaikki mahdollinen irti. Harvempi arvostaa keijomaista hypi-pompi surmakonetta, mutta moni arvostaa sitä ryhmänjohtajaa, joka oikeasti ottaa johtamisen ja joukostaan huolehtimisen asiakseen.
Mielestäni pelitaito siis vaatii pelisilmää, pelitaitoa, tilannetajua ja strategista älyä. Tapot eivät ole mikään miehen mitta.

Samaa mieltä, mutta vaihtaisin "strategisen älyn" "taktiseen osaamiseen".
voisin ehkä haluta oppimaan edes ampumaan kun tuntuu että ei mikään onnistu eli tahtoisin osata öynätä kun keijo
#123
Ei auttaisi edes Keijon pikkusiskon tussilla piirtämä punapiste monitorin keskellä, jos hyppy toimisi kuin sprintti. Sprintatessa kun ei voi edes laukaista asettaan. Saman kun vielä soveltaisi hyppäämiseen niin avot, ongelma ratkaistu. Sen jälkeen kaikki jänöt ryhtyisivät daivaamaan, mutta toisaalta se on sentään jo realistista. Syöksyen eteenpäin! Tuli ja liike!

Pakko tarttua tähä Cruelance naurettavaan kommenttiin:"Veikkaan että n00 pitää taitavaa pelaaja semmoisena, kuka toimii kuten oikea sotilas."
Mitähän tekemistä näillä peleillä oikeesti on "oikeitten sotilaitten" kanssa...
Kyl se vaan on tosiasia, et se on kova pelaaja, kenen team voittaa matsit ja joka omalla kitillään hoitaa homman parhaiten!!
jaaniijoo, se vitun hymiö viä hatuiks.

Ja pakko jatkaa.
On mahtanu n00 vai mikä ny olikaa saada publilla pahasti pataan ja jopa ottanu sitä itseensä vaikka pelkästä pelistä on kysymys?
Jokainen taplaa tyylillään ja mä oon ainaki mielellään kärkipäässä pistelistoissa, koska saan siitä jonkinlaista sairasta mielihyvää?
ja hymiö taas!

Keijo on taitava pelaaja BF2:ssa. Noita hyppimisiä ja muita kikkoja voivat käyttää kaikki, eli Keijo on taitava. Keijo osuu varmasti myös hyppimättä, onhan tähtääminen huomattavan paljon helmpompaa. Keijo varmasti myös ampuu ensin kranaatinheittimellä ja hyppää vasta sitten, eli käytännössä hyppäämättä jättäminen koituisi korkeintaan omalla kuolemalla, mutta vastustaja kuolisi silti. Keijon statsit olisi silti hyvät koska Keijo ei kuolisi kuitenkaan joka kerta. Keijohan öynää. Sekin on osaamisen puutetta, jos ei osaa hypätä oikeaan aikaan. En väitä etteikö se "ei hyppivä" osapuoli voisi olla myös hyvä pelaamaan, mutta omasta mielestäni Keijo osaa pelata. Keijohan öynää.
Ohan C :) Battlefieldissä saa heti alussa valita huippuaseen kun, taas CS:ssäs ase pitää ansaita ja ostaa. Ja muutenki battlefieldis on niin helppo hankkia frageja. Ei tarvi muutaku istua vihun syntymä paikan vieres ja napsia menemään :) Strike at karklandiski joku nobo vaan ajaa APC:llä ja tulittaa toisten syntymä paikkaa, niin ettei toinen kerkee olla elossa ku sekunnin kerrallaan :) Mitä taitoa se nyt sitte vaatii pelaajalta ?
#135: Puhut nyt pelkästä publipelaamisesta. Taitoa on monenlaista, spawniraippauksen jalon taidon kunniallisuus on kyseenalaista. Osaava pelaaja voi toki keksiä keinon sitäkin vastaan, mutta se vaatii tiimiltäkin panostusta. Lukoista avattavia aseitakaan ei käytetä klaanimatseissa.
Viestiä on muokattu: 01.01.1970 02:00
Sen mitä ite oon sorsaa kokeillu niin kyseessä on äärimmäisen typerä putkijuoksu jossa ei eri etenemis-reiteillä paljoa mällätä. Kaikki juoksee alussa perkeleesti, sitten muodostuu rintama ja sitten ruvetaan odottamaan että kukahan nubu työntäis pään scoutin tähtäimeen seuraavaksi.. Siinäpä sitä taitoa vaaditaan
En puhukkaan sorsasta. Vaan tavallisesta kyynäristä :) Joillakin servuilla ja joissain tilanteis kyllä voi käydä yllä mainitusti, mutta publalla pelaaminen onki eri asia ku klaani matsiis. Ja on tos BF:s seki huono puoli että huonolla säkää vaellat 5 minsaa ettien vihua ja sitte tuloo joku helevetin hävittäjä/kopteri ja ampuu sut taivaan tuuliin :) tai artillery :) Mutta maku asioista ei voi kiistellä. Molemmis peliis on hyvät/huonot puolet :)
Keke on täys paska pelaamaan! Kuka vaan osaa rämpätä e ja space nappulaa sydämensä kyllyydestä.
Ite en ole aiemmin pelannut mitään tälläistä fps-peliä doom 2:sen jälkeen. Tämän kun näin niin innostuin taas
Alku oli tahmeata mutta mihinkään loikkiimisiin en sortunut, enkä harrasta vieläkään.
Hyvä pelaaja käyttää muutakin kun yhtä hemmoa. Tilasto ykkönen käyttää suurinpiirtein kahta eri hemmoa (lämi ja assault) ja niillähän tienaa pisteitäkin eniten (yksi epäkohta)
Nyt lopetan lässytyksen, ei näitä kuitenkaan ketään lue! (en muuten minäkään lukenu kun loistavasti kirjoitetun "keskustelun avauksen")

Kokemuksieni mukaan CS:ssä on pari vaihtoehtoa tappojen keruuseen:
- Ole helvetin hyvä ja etene tappaen nubuja headshoteilla. Kun tähän huomaa pystyvänsä, alkaa rintakarvat kasvaa.
- Ole helvetin hyvässä porukassa ja etene tappaen nubuja fläsyillä ja ylivoimaisella tulivoimalla. Tämä on palkitsevinta.
- Osta snipu, mene kytiksiin tai aukealle ja ammu nubuja, jotka eivät sitä ostaneet. Basecamp on yksi suosittu tapa. Tämä on kyseenalaista.
- Kyttää jonkun nurkan takana ja tapa kaikki, jotka tulevat paikasta X suoraan tähtäimiisi. Tämä on persiistä.
- Xiittaa. Tämän pitäisi olla rangaistavissa YK:n tuomioistuimessa (+CIA-lento Marokkoon kidutettavaksi).
Taitoa peli toki vaatii lähitilanteessa, mutta toisaalta on niin monta tapaa saada tappoja peeloilemalla kohtuullisilla kyvyillä (=taito ostaa AWM ja painaa vasenta nappia), että on turha edes yrittää väittää kaikkien CS-pelaajien olevan taitopelaajia.
Pelin opetteleminen kestää kauemmin kuin BF2, koska yrityksiä ei saa kuin yhden per kierros. Lisäksi olen huomannut, että CS pitää "pitää vireessä", jos aikoo pärjätä muuta kuin peeloilemalla. Esim. nyt olen pitänyt parin kuukauden tauon, joten saisin varmaan aika paljon levyyn jos eksyisin CS-servulle.

Itse olen sitä mieltä että Keijjo ei ole pro, se on "taito" etsiä / googlata kaikkein epäreiluimmat ja öyneimmät tavat laittaa toisille luu kurkkuun. itse olen huomannut että näillä Keijjoilla on myös paha tapa etsiä spawnista A reitti helikopterille B. Heli kopterissa Keijjot eivät odota että kaveri pääsee mukaan, sillä keijjolla on tiedossa nopein reitti kiusaamaan muita.
näin lisäyksenä keskustelun alustukseen Keijjoja tulee lisää kuin sieniä sateella.

No voi jessus sentään, että vielä jotain vertailua kehitetään CS/CS:S ja BF2 välille? Voiko keinotekoisempaa vertailua enää olla? Tunnettu fakta tosin on, että jos pelaaja kertakaikkiaan on hyvä, se on sitä jokaisessa pelissä (esimerkkinä Delta Force -sarjoista tuttu Fahrenheit, joka pelasi pari matsia -LCD- riveissä Bf1942:sta, mutta enimmäkseen hänet tunnetaan hardcore CS-proona, nimellä Goodfella...), eikä taito rajoitu yhteen peliin. Etenkin taidonnäyte on se, että kaveri todellakin pystyy pelaamaan usealla tavalla, useassa pelissä, ei niin sanotusti, ole kaavoihin kangistunut. Mutta se, että CS vaatii taitoa, BF2 ei? Pointti jäi epäselväksi, kuin myös tämän aivopierun kirjoittajan vaillinainen käsitys BF2:sta kertonee omaa karua kieltään siitä, mitenhän asia todella lieneekään...
Keijo on edelleen mielestäni verraton tyyppi, etenee koko ajan vain hyppien. On se kone. Silti, en kykene ymmärtämään yhtä asiaa, miten helvetissä ne Keijot vain tuntuvat aina siitä edestä kuolevan loikkimasta? Ihme homma.
"Ootte lol"

mielestäni taito on sitä, että osaa soveltaa kaikkea mitä pelistä löytyy. pelaaja ei ole mielestäni taitava, jos hän käyttää vain yhtä kittiä ja/tai kulkuneuvoa ja/tai mappia. Esim. tämä statsien kärjessä oleva Blazin.UK, on se kumma, että vaikka on listan paras, on ratiot perseellään. jätkähän suorastaan juoksee medicin lätkät kädessä karkandin kujilla etsien herätettäviä. mutta anappa olla kun tällänen pelaaja laitetaan pelaamaan esim. Operation Clean Sweep. ei varmasti pysy kauaa elossa.
ELI:
statsihuora keijot ovat kaikkein pahimpia. onhan se tietysti mukavaa ounata muita, mutta rajansa kaikella. tätähän pelataan hauskan pidon, eikä statsien takia
ELI:
statsihuora keijot ovat kaikkein pahimpia. onhan se tietysti mukavaa ounata muita, mutta rajansa kaikella. tätähän pelataan hauskan pidon, eikä statsien takia
Viestiä on muokattu: 01.01.1970 02:00
Osallistu keskusteluun ja rekisteröidy sivustolle.