
Sitä ennen on aika koota yhteen kaikki tähän asti pelistä paljastetut kiusoittelut. Battlefield 4:n kotisivuille lisätyt kuvat ja videot näet ohesta. Videot vahvistavat, että BF4:ssa soditaan sekä maalla, merellä että ilmassa. Kuvista mielenkiintoisin on Hannah-hahmo, jolla on jonkinlainen rooli pelin tarinassa. Kuvien kaluston perusteella veikkaukset tarinan sijoittumisesta tulevaisuuteen voidaan unohtaa.
Viime yön aikana nettiin tupsahti video teemamusiikista, jonka väitetään vuotaneen BF4:stä. Lähteen mukaan sen olisivat säveltäneet BF3:n musiikeistakin vastanneet Johan Skugge ja Jukka Rintamäki, mutta takeita musiikin aitoudesta ei ole. Tyyliltään se on ainakin kovin erilainen kuin aikaisemmin. Huhut kertovat, että teema liittyisi jotenkin aikaisemassa kuvassa olleeseen naishahmo Hannahiin, eikä se olisi pelin pääteema.
MAINOS
MAINOS
<<12>>
26.03.2013 22:53
#21
28.03.2013 13:31
#22
<<12>>