Suomi voitti Etelä-Afrikan 224-0 Grand Bazaarissa sunnuntai-iltana. Tänään käsitellään hieman NationsCuppia ylipäätänsä, mutta ensiksi herkku:
Kun pelaajat odottavat vesi kielellä uutisia dogtageista tai pienistä weapon tweakeista, on DICE vapauttanut markkinoille huhun klaanipelaajia innostavasta uutisesta. Communityä on kuultu, foorumien *askamyrskyn siimeksestä on norsunluutornista huomattu pieni pyyntö: Spectator-mode / Battlerecorder. Tämä herättelee toiveita Battlefield 3:n noususta kulta-aikaan ja pikkuveljensä rinnalle todellisena kotina Battlefield-sarjan pelaajille.
Luonnollisesti tällaiset uutiset perustuvat täysin huhupuheiden perään, mutta zh1nt0n twiittaus viittaa vahvasti spectator-moden ja battlerecordin saapumiseen peliin tulevassa päivityksessä. Lähde. Jos kaikki menee hyvin, voitte jatkossa seurata Suomen pelejä suorana castauksen kera!
Runsaasti huomiota saanut NationsCup on edennyt ensimmäisen matsiviikon ylitse. Spekulaatioitaan yhteisölle on jakanut useita tahoja, mutta nyt ensimmäistä kertaa saamme aivan suomenkielisen raportoinnin: mitä siellä salattujen verhojen takana tapahtuu?
Suomen omat pojat eivät yllättäneet "sisäsiittoiseksikin" haukutun pelaajalistansa kanssa juurikaan ketään. Suomalaisten huipputason joukkueiden loistaessa vielä poissaolollaan, vetovastuun otti parhaiten menestynyt Egosto ja tilkitsi heikkouksiaan Paranoia eSportsin sekä Rush Zonen suomalaisilla taitureilla. Suomea pidetään yhtenä ennakkosuosikkimaana, jolla ei ole varsinaisia yksiselitteisiä heikkouksia.
Suomen Lineup
(PS, Suomen pelaajakaukalo on täynnä ja uusia pelaajia ei oteta. NationsCup on vain PC:lle.)
Suomen voittomahdollisuudet ovat kohtalaiset. Playoff-puuhun pääseminen on odotettavaa, mutta ei itsestäänselvyys. Omassa lohkossa suomalaiset joutuvat repimään kaiken voiman irti helikopterista ja jetistä Venäjää ja Australiaa vastaan - kun taas jalkaväki hoiti jo oman osuutensa voittamalla Etelä-Afrikan 224-0.
Matka on kuitenkin vasta alkanut ja vaikeustaso vain nousemaan turnauksen edetessä. Vastassa on Venäjän lisäksi vielä lihaksiaan esitelleet Tanska, Englanti ja Unkari.
Videot ja screenshotit löytyvät myöhemmin tämän blogin kommenteista ja myös Team Finlandin platoonista - muista myös näyttää tunteesi/tukesi siniristin alla pelaaville!
Miten NationsCup rakentuu?
Clanbasen NationsCup on aluksi jakanut maat neljään lohkoon, joissa jokaisessa on kuusi joukkuetta. Lohkoista kaksi parasta siirtyy eteenpäin pudotuspeleihin.
Suomi on mukana C-lohkossa, jossa mukana ovat seuraavat maat:
Australia
Suomi
Venäjä
Etelä-Afrikka
Belgia
Portugali
Lohkoa pidettiin aluksi helppona. Totuus on vaihteeksi fiktiota ihmeellisempää: lohko on äärimmäisen haastava. Australian ja RSA:n (Etelä-Afrikan) kohdalla peliä vaikeuttavana seikkana on etäisyys; peli joudutaan halkaisemaan kahteen osaan. Ensimmäinen osa on vieraspeli - pelaaminen australiaisella serverillä - ja toisena kotipeli. Matsin ratkaisee periaatteessa se, kumpi joukkue suoriutuu paremmin kotipelissään.
Australia
Jotain nämä planeetan väärällä puolella asuvat rikollisten jälkeläiset ovat tehneet oikein; heidän line-up on vaikuttava. Australialaiset ovat saaneet kerättyä kasaan huippupelaajia, jotka omien sanojensa mukaan tuhoavat tieltänsä kaiken. Puheet pitivät paikkansa ainakin Belgiaa vastaan. Australiaiset taistelevat kenties lohkon voitosta ja tulevat varmasti olemaan paha pala suomalaisille Caspianissa.
Portugali
On vuorostaan on aina ollut villi kortti - sieltä voi vastaan mitä tahansa. Tällä hetkellä Portugali yllätti kaikki osallistumalla NC-turnaukseen jo valmiiksi liian pienellä pelaajamäärällä. Näyttää siltä, että Portugalin pahin vihollinen ei ole Suomi Métrossa vaan Portugali ihan itse.
Venäjä
Venäläiset ovat koko turnauksen ennakkosuosikkeja - ja syystä. Heidän pelaajansa ovat vihaisia, nälkäisiä ja näkevät pelkkää punaista. Venäjän heikkoutena voinee pitää jalkaväkeä - jos täytyy joku heti keksiä ja tuokin toteamus saa monet pyörittelemään varpaitaan.
Lohkon herruus tullaan määrittämään Firestormissa, jossa Suomi kohtaa Venäjän ilmapainotteisessa taistelussa. Kentän voittaja riippuu voimakkaasti siitä kumpi voittaa ilmaherruuden.
Etelä-Afrikka
Todellinen turnauksen musta hevonen. He ovat kasanneet joukkueensa myös lukuisista muista etelä-afrikkalaisista joukkueista tiukan turnauksen jälkeen. Organisaatio on myös luoto NC-joukkueen ympärille, mikä kertonee afrikkalaisten motivaatiosta pärjätä tässä turnauksessa. Toiveita playoffiin pääsystä himmentää tappio suomalaisille ja edessä lymyävä selkäsauna, jonka tarjoavat venäläiset ja australialaiset.
Belgia
On aina kärsinyt heikosta maakohtaisesta menestyksestä, eikä täysin belgialaisia joukkueita olla nähty korkealla missään Battlefield-sarjan peleissä. Australia tuhosi Belgian toiveet päästä jatkoon, varsinkin kun kehään pitäisi nousta vielä Suomea ja Venäjää vastaan.
"Mene kyykkyyn", sanonee Suomi Petri Nygårdin suulla "kun ette saunaani kestä kuitenkaan!"
Otetaan loppuun vielä katsausta muihin mielenkiintoisiin seikkoihin.
Koko Battlefield-sarjaa hallinneet saksalaiset ovat onnistuneet valitsemaan maajoukkueen kapteeniksi miehen, jolla ei ole mitään käsitystä valtionsa potentiaalista. Kahdesta saksalaisesta kärkijoukkueesta, kenties koko maailman parhaimmistosta (gamed!de ja TCM ) ei ole valittu yhtäkään pelaajaa, eikä myöskään edes keskivertojoukkueista (w4sp ja TERA ) ole ainoatakaan edustajaa pyydetty paikalle: vaan täysin kokemattomia pelaajia meidän lähipublilta.
Kyyti on kylmää, saksalaisten protesti on tulikuumaa. Koko NC:n ennakkosuosikki romahti arvioissa aivan pohjamutiin.
Saksan poikien on opeteltava koko 8v8 Conquestin kirjo päivissä ja pärjättävä maailman parhaimmille pelaajille - ei ole ihme, että saksalaisen huippupelaajan sydäntä kylmää.
Yllätyksiä tarjoaa myös Unkari joka suorastaan tuli, yllätti ja pyyhki Espanjan. Espanjan joukkue ei suinkaan ole huono, sehän siinä yllättävää onkin. Espanjan voimatalojen GIANTSin ja x6tencen pojat vahvistettuna Epsilonin Winghavenilla saivat silmilleen täysin tuntemattomalta Unkarilta. Herää kysymys: oliko Espanja lähtenyt peliin takki auki vai oliko Unkari aidosti niin voimakas? Grand Bazaar on kuitenkin kenttä, joka ei anna tuurille sijaa.
Ruotsin suurin ongelma lienee heidän hajanainen joukkueensa. Ruotsi voitti Kyproksen murskalukemin, mutta se ei kerro mitään joukkueen todellisesta tasosta. Yksittäiset pelaajat ovat taitavia, mutta 8v8 suurin kysymys on siitä, että kuinka hyvin he pelaavat yhteen. Ruotsilla on pitkä ja kivinen matka edessään - mutta kapteenin dogtagit ovat vielä kaukana suomalaisten käsistä. Helyjä odotellessa.
Kuka sitten voittaa? Rehellisesti sanoen - uskon että top 4 näyttää tältä:
Suomi - Venäjä - Tanska - UK
Seuraavaan viikkoon, seuraavaan videoon,
Wallberg
Team Finland Captain
Egosto

MAINOS
MAINOS
<<12>>
02.02.2012 18:26
#21
Mutta, toki wauweli, haluatko NC-kapteeniksi? Annan paikkani NC-kapteenina koodisyytöksien takia.
02.02.2012 19:15
#22
02.02.2012 19:19
#23
02.02.2012 20:08
#24
Olen itsekkin ollut inffinä ryhmää johtamassa kun taivaalla oma kopteri pärrää thnd puikoissa. Pelimies parhaastapäästä, varmasti osaavia muitakin. Eli hieman lakkikourassa turhaa provokaatiota poistan ja edelleen aiheeseen takas ohjailen. Voittoja ja onnea.
(koodaus on ongelma jolle ei löydy ratkaisua johan tuon on urheilu todistanut. Eli kunnes toisin todistetaan kuten lefa totesi.)
02.02.2012 21:04
#25
02.02.2012 21:51
#26
sielhä ne kaikki listattuna. Mut jooh, ei noil publa statseil oo kyl mitään arvoo.
02.02.2012 21:51
#27
Tietääkös joku battlelog linkkiä venäjän Nations Cup joukkueeseen? Ajattelin vain että olisi kiva nähdä ennakkosuosikin spm keskiarvo ja muut sellaset...
Eipä tuo SPM paljoa kerro pelaajasta, enemmänkin pelityylistä.
http://www.youtube.com/watch?v=uBgmEQjIo48
Tuollaisiako teilläkin on käytössä?
02.02.2012 23:00
#28

ei, meillä on paljon uudempi versio ( Kiitos thnd koodaus taidoille ) joka ei näy videoissa eikä screen shoteissa, jopa vilperi on alkanut osumaan thndin macroilla.
03.02.2012 11:00
#29

Se oli kyl tosi helpotus et thundi keksi sen ettei näy shoteissa. Oli aika kiusallista viimeks ku jäin kiinni norecoilista pb-shoteissa. Muutenki paljo parempi versio, nyt tässä pelissä osuuki johonki, ku muuten tässä on aika vaikee ampuu ku valtava rekyyli.
03.02.2012 13:47
#30

Jep, suoraan sanoen vituttaa kun "nykyajan" FPS peleistä tehdää niin vitun vaikeita, toista se oli sillon quake aikaan.
03.02.2012 16:31
#31
<<12>>