Ensimmäisenä viitenä päivänä kivat 550 miljoonaa dollaria tuottanut Modern Warfare 2 on saamassa uudenlaisen jatko-osan. Activision on nimittäin ottanut huostaansa uuden kehitystiimin, joka on saanut samalla nimekseen Sledgehammer Games Studio. Sen tehtävänä on ryhtyä työstämään peliä jo tunnettuun pelisarjaan ja LA Timesin mukaan se olisi juurikin Call of Duty.
Eikä Sledgehammer Studiosin ole tarkoitus työstää ihan tavallista peliä, sillä suunnitteilla on MMO, mikä tarkoittaisi linjoilla olevan ainakin satoja pelaajia yhtä aikaa. MMO-pohjaisesta pelistä on vihjattu ensimmäisen kerran jo vuonna 2008, joten idea ei tosiaankaan ole täysin tuulesta temmattu. Kokonaiskuvaan sopisi myös Activisionin vastikään tutkima potentiaali kuukausimaksulliselle CoD-pelille.
Todennäköisesti nämä ovat vielä suunnitelmia ja ne voivat muuttua hyvinkin nopeasti. Varmaa on silti, että Call of Dutyja tekee jatkossa kolmaskin tiimi.
Lähde

As Activision seems to be discovering this year with Guitar Hero, there's danger when a title is overexposed with too many iterations. Nonetheless, the publisher has aggressive expansion plans for Call of Duty. Although Infinity Ward and Treyarch have produced sequels in alternating years since 2005, the publisher now has a third development studio working on future versions.
One person close to the company said it also was considering adapting Call of Duty as a massively multi-player online world. The genre, in which Activision's Blizzard Entertainment subsidiary is a leader, requires huge upfront investments but can be very profitable as players pay a monthly subscription fee.

MAINOS
MAINOS
<<12>>
19.11.2009 09:53
#1
19.11.2009 10:03
#2
19.11.2009 10:30
#3
19.11.2009 10:34
#4
Team: Menace
19.11.2009 10:43
#5
19.11.2009 10:45
#6
19.11.2009 10:49
#7
19.11.2009 12:20
#8
Saa olla todella mullistavaa sisältöä pelillä jos aikovat meitsin saada maksamaan kuukausimaksuja, kuten esim. naisia ja huumeita pelaamisen ohessa.
Hahaha
19.11.2009 14:34
#9
RIP Call of Duty :(
Niinpä
19.11.2009 14:58
#10
Esim. 256 pelaajaa samalla palvelimella, pelinä S&D tai CTF, kartat vähintään 2km x 2km.
Eihän se MMO tarkoita suoraan kuitenkaan tarkoita, että kerättäisiin leveleitä, skillpointejja, rahalla uusia tavaroita.
Jään mielenkiinnolla odottamaan, mutta suurella todennäköisyydellä tämäkin floppaa...
Team: [-God-]
19.11.2009 15:24
#11
19.11.2009 15:27
#12
19.11.2009 15:43
#13
19.11.2009 15:52
#14
RIP Call of Duty :(
Niinpä
NÄIMPÄ!
Täää on niin syvältä... >:7
Team: #sELImAQ
19.11.2009 16:06
#15
19.11.2009 16:08
#16
RIP Call of Duty :(
Niinpä
NÄIMPÄ!
Täää on niin syvältä... >:7
Täältähän nämä peliarvostelut voi näemmä lukea jo etukäteen. Kätevää.
19.11.2009 16:16
#17
19.11.2009 18:41
#18
19.11.2009 20:14
#19
RIP Call of Duty :(
Näin on...
20.11.2009 00:03
#20
RIP Call of Duty :(
Niinpä
NÄIMPÄ!
Täää on niin syvältä... >:7
Täältähän nämä peliarvostelut voi näemmä lukea jo etukäteen. Kätevää.
Sinulla on selkeästi vahva usko Cod-brändiin ja olet urhoollisesti puolustanut myös MW2:sta. En yritä pilkata sinua vaan olen oikeasti utelias kuulemaan syistä joiden vuoksi IW:n ja Activisonin suunta pc-peleille on mielestäsi puolustamisen arvoinen.
<<12>>