BF2 huonot puolet
Eli ajattelin tehdä tällaisen aiheen johon saa listata rauhassa kaikki Vanilla BF2:n huonot ominaisuudet, mutta kertokaa vain siis vika, älkääkä mitään vian ratkaisuehdotuksia, ne eivät tähän aiheeseen kuulu. Kaikki pelin huonot ominaisuudet ovat kuitenkin puolin tai toisin mielipidekohtaisia, joten älkää ruvetko riitelemään siitä että toisen mielestä tämä on hyvä ja toisen mielestä taas huono ominaisuus pelissä. Mutta asiaan. Itselläni siis olisi seuraavanlaisia:
-Aseet ovat tehottomia ja äänet todella laimeita.
-Pelaamisesta yli puolet kuluu respawnin odottamisessa, ja kun sitten pääsee kentälle kuolet kuitenkin pian synnyttyäsi Artilleryyn, baserapea harjoittavaan Attack Chopperiin, Tankkiin, Jettiin tai Sniperiin, ja seuraa lisää respawnin odotusta.
-Kun haluat mennä esim. Attack chopperiin, sinun pitää odottaa 5-30 min että vanha tuhoutuu ja uusi tulee tilalle, jonka jälkeen äskeiset helikopterin käyttäjät ovatkin jo syntyneet uudelleen ja tulevat taas ottamaan kopterin hävittyäsi E-näppäimen rämpyttämiskisan. Jos satut kuitenkin voittamaan tuon rämpytyskisan ja pääset kuskiksi, ampuja ei suostu ampumaan sinun kyydissä ja tilalle tulee joku idiootti tai joudut lähtemään ilman ampujaa. Jos taas pääset ampujaksi, lentäjä tappaa sinut viemällä kopterin rajan lähelle.
-Jos jotenkin olet hyvällä tuurilla päässyt kopteriin ja olet lähdössä taistelun keskelle, ei sinun tarvitse kauaa odottaa, että vastustajan jetti tulee ja tuhoaa sinut silmän räpäyksessä.
-Jalkaväkeläisenä olet jatkuvasti kuolemassa kopteri, tankki tai jetti tulitukseen tai pommitukseen.
-Jos menet tankkiin, ehdit hädin tuskin muutamaa vastustajaa ampua, kun kopteri tai jetti jo räjäyttää sinut taivaan tuuliin.
-Jos pääset jettiin, et kauaa ehdi väistellä sekä IT(ilotulitus,ei ilmatorjunta) ohjuksia että vastustajajettien ohjuksia ja konekivääritulta.
Nämä ovat minun mielestäni pelin kaikkein ärsyttävimmät puolet, ja koska nämä toistuvat aivan liian usein pelatessa, en melkein koskaan pääse edes vähäksi aikaa esim. kopterin lentämistä. Tietysti jollain on aina taitoa välttää näitä mutta tuskin kuitenkaan loputtomiin.

Aihetta on muokattu: 12.03.2008 15:31
MAINOS
MAINOS
Noh, ei noista sinun huonoista puolista varmaan tarvitse kauheasti välittää, jos pelaa Inffiä. Oman huonot puolet:
- Kranaatit on ihan liian voimakkaita ja räjähdyksen kantama on naurettava.
- Sama juttu Claymorella. Oon 10 metrin päässä Claymoresta ja se räjähtää yht'äkkiä ja kuolen vielä samantien.
- Karkand Inffiä on tuskaa pelata kun koko ajan nakataan kranuja siinä aidan kohdalla puolelta toiselle.
Eli BF2: n räjähdyksen kantama ja voima on ihan naurettava, siksi lopetinkin sen ja siirryin takaisin 2142.

Viestiä on muokattu: 13.03.2008 15:08
Huonoja puolia ovat aseiden tehottomuus. Claymoret joskus eivät tapa ollenkaan ja joskus iha älyttömän kaukaa. Ja se mua potuttaa, kun ite sniputat ja pistät porukkaa snipulla päähä, niin ne ei kuole vaan haavoittuvat vakavasti. Olisi paljon parempi, jos kuolisi tarpeeksi pahasta osumasta heti. Enpä keksi nyt nopeesti enempää.
PS. Miksi rämpyttää E-näppäintä päästäkseen helikopteriin, kun sitä voi pitää pohjassakin

Viestiä on muokattu: 12.03.2008 15:39
Havoc sanoo:
Noh, ei noista sinun huonoista puolista varmaan tarvitse kauheasti välittää, jos pelaa Inffiä. Oman huonot puolet:
- Kranaatit on ihan liian voimakkaita ja räjähdyksen kantama on naurettava.
- Sama juttu Claymorella. Oon 10 metrin päässä Claymoresta ja se räjähtää yht'äkkiä ja kuolen vielä samantien.
Eli BF2: n räjähdyksen kantama ja voima on ihan naurettava, siksi lopetinkin sen ja siirryin takaisin 2142.
Noh, ei noista sinun huonoista puolista varmaan tarvitse kauheasti välittää, jos pelaa Inffiä. Oman huonot puolet:
- Kranaatit on ihan liian voimakkaita ja räjähdyksen kantama on naurettava.
- Sama juttu Claymorella. Oon 10 metrin päässä Claymoresta ja se räjähtää yht'äkkiä ja kuolen vielä samantien.
Eli BF2: n räjähdyksen kantama ja voima on ihan naurettava, siksi lopetinkin sen ja siirryin takaisin 2142.
viuhkamiina
"Tehokas vaikutusetäisyys noin 50 m"
kyllä se kantama riittää sun tappamiseen mutta siinä sulla on pointti ettei 10 metrin päästä voi sohasta sitä niin että se laukee. ellei siinä oo semmosta siimaa joka sen laukaisee.
Viestiä on muokattu: 12.03.2008 16:02
Tuossa nuo huonot puolet suurimmaksi osaksi jo tulivat. Itseäni lähinnä tympii nämä sankarit jotka luovat 1-miehen Squadin ja lukitsevat sen, sekä se, kun erän alussa porukka lähtee lippuja valtaamaan, joku neropatti ottaa auton/helikopterin ja lähtee yksin palloilemaan sen kanssa jättäen muut ilman kulkuneuvoa. On siinä kiva sitte juosta 5-minuuttia lähimmälle lipulle ja väistellä jettien pommeja
Aseet ovat tehottomia ja äänet todella laimeita.
Ammu päähän tai rintaan niin kyllä kuolee.
Pelaamisesta yli puolet kuluu respawnin odottamisessa, ja kun sitten pääsee kentälle kuolet kuitenkin pian synnyttyäsi Artilleryyn, baserapea harjoittavaan Attack Chopperiin, Tankkiin, Jettiin tai Sniperiin, ja seuraa lisää respawnin odotusta.
Älä kuole, ounaa :).
Kun haluat mennä esim. Attack chopperiin, sinun pitää odottaa 5-30 min että vanha tuhoutuu ja uusi tulee tilalle...
Pelaa pienemmillä servuilla.
...jonka jälkeen äskeiset helikopterin käyttäjät ovatkin jo syntyneet uudelleen ja tulevat taas ottamaan kopterin hävittyäsi E-näppäimen rämpyttämiskisan. Jos satut kuitenkin voittamaan tuon rämpytyskisan ja pääset kuskiksi, ampuja ei suostu ampumaan sinun kyydissä ja tilalle tulee joku idiootti tai joudut lähtemään ilman ampujaa. Jos taas pääset ampujaksi, lentäjä tappaa sinut viemällä kopterin rajan lähelle.
Pelaa pienemmillä servuilla kavereiden kanssa. Ampujaa et välttämättä tarvitset, kun voit vaihtaa paikkaa :)
Jos jotenkin olet hyvällä tuurilla päässyt kopteriin ja olet lähdössä taistelun keskelle, ei sinun tarvitse kauaa odottaa, että vastustajan jetti tulee ja tuhoaa sinut silmän räpäyksessä.
Opettele lentämään ja valtaa airfield.
Jalkaväkeläisenä olet jatkuvasti kuolemassa kopteri, tankki tai jetti tulitukseen tai pommitukseen.
Pelaa pienemmillä servuilla, valtaa airfield ja älä ole tulilinjalla.
Jos menet tankkiin, ehdit hädin tuskin muutamaa vastustajaa ampua, kun kopteri tai jetti jo räjäyttää sinut taivaan tuuliin.
Valtaa airfield.
Jos pääset jettiin, et kauaa ehdi väistellä sekä IT(ilotulitus,ei ilmatorjunta) ohjuksia että vastustajajettien ohjuksia ja konekivääritulta.
Opettele lentämään.
Vastaus OILgamelle
Ammu päähän tai rintaan niin kyllä kuolee.
Yleensä ei tuuri tällaiseen riitä.
Älä kuole, ounaa :).
Niinkuin minä saisin valita. Ei vaan ehdi ounata siinä räjähdesateessa.
Pelaa pienemmillä servuilla.
Sellaisilla servuilla pelaaminen on tylsää, koska pisteitä ei kovin paljolti heru ja ounattavaa on liian vähän.
Pelaa pienemmillä servuilla kavereiden kanssa. Ampujaa et välttämättä tarvitset, kun voit vaihtaa paikkaa :)
En yleensä ehdi tehdä noin, ja lue ylempää pienistä servuista.
Opettele lentämään ja valtaa airfield.
Opettelu onkin helppoa kun ei lentoonkaan pääse kuin harvoin public servereillä. Botteja vastaan on turha harjoitella koska heidän jetit kiertävät samaa rataa ja jos vaikeustasoa nostaa boteista tulee liian hyviä. Pelaajia vastaan pelaamista voi harjoitella vain pelaamalla pelaajia vastaan.
Pelaa pienemmillä servuilla, valtaa airfield ja älä ole tulilinjalla.
Ylempänä pienistä servuista, airfieldiä ei EHDI vallata, enkä ehdi pois tulilinjalta koska luodit ovat aikas nopeita jos et ole sattunut huomaamaan.
Valtaa airfield.
Ei ehdi kun on jo kossahtanut kappaleiksi.
Opettele lentämään.
Kai sitten pitäisi. Jollakin puolityhjällä servulla.

Viestiä on muokattu: 12.03.2008 18:57
threatty sanoo:

Tässä esimerkki wakesta:
USMC: Ota rundin alussa nopeasti F35B ja sitten suoraan airfieldille. Räjäytä Z-10 padille, tuurilla voit ehtiä saada vielä J-10:kin. Aja pieni kierros ja pommit tankin niskaan. Hyppää jetistä lipun läheisen talon päälle ja valtaa lippu. Tämän jälkeen otat AH-1Z:n ja ounaat helposti kinuskit, kun niillä vain iglat sinua vastaan :)
CHINA: Otat J10:n ja pyörit arty saaren lähellä ja ammut kaiken alas mitä näet :D
Nämä ohjeet toimii parhaiten pienillä servuilla ja niillä saa ainakin näillä ohjeilla pojoja ja paljon :)
Viestiä on muokattu: 12.03.2008 19:29
Kaikkein paskin juttu on se, että jos supportti tulee vaik PKM:n kaa ja hyppää siihen sun eteen, ja sit jos sä ammut sitä jo silloin ku se tulee vastaa, ja suuntaat sen tulen siihen supporttii ni katos kummaa, se ei osukkaa enää vaa ne kudit ottaa osumaa sen supportin läpi maahan ja "You have been criticaly Wounted. Time to respawn 12"
Kalanaama FIN sanoo:

Conffit kuntoon :P
Jos ei treenaaminen kiinnosta, mistä tässäkin threadissa on taas kyse, kannattaa tyytyä pelaamaan single playeriä helpoimmilla boteilla. Kaikki threadin aloituksessa mainitut asiat korjaantuu kun opettelee pelaamaan.
Hitboxit yms moottorista johtuvat ongelmat voi heti unohtaa, ne on "ominaisuuksia" ja kaikki niistä samalla tavalla kärsivät.
Ihme valitusta taas.

Viestiä on muokattu: 12.03.2008 19:57
Havoc sanoo: - Kranaatit on ihan liian voimakkaita ja räjähdyksen kantama on naurettava.
No eivät ne oikeastikaan ole mitään munakranaatteja vaan tappamiseen tarkoitettuja räjähteitä joita heitetään...
"Enemy spotted" commanderit ja connection problemit on Bf2/2142:ssa huonot puolet, en oo pelannu bäfää nyt 7 kuukauteen...tai no testasin Bf2:sta tos pari päivää sitte uusimman patchin kanssa ja kerkesin pelaamaan 5 minuuttia nii katkes yhteys + kaikissa servuissa joku yli 300 pingi.
Älä rämppää e-namiskaa vaan pidä se pohjassa. Muutenkin Bf2 tankit ovat ihan sukasta. Hitaita, heikkoja ja 125 mm panssarivaunukanuunasta on tehty hernepyssy. Samoin 1.41 pätsissä ei voi ampua aapeeseella peltiaidan läpi.
Ja koko skene on pilattu NADESPÄMMILLÄ ja naattien idiottiimaisella viskelemisellä sinne tänne välittämättä teammateista.

Osallistu keskusteluun ja rekisteröidy sivustolle.