
Hei ja onnittelut finaalin voiton johdosta! Olet ilmeisesti vielä monille tuntematon, joten voisitko esitellä itsesi?

Tietokoneella pelaamisen aloitin jo 4-vuotiaana, sillä äitini on aina ollut ajan tasalla teknologiassa, mutta StarCraft 2 oli ensimmäinen rts peli, jota olen pelannut. Ostin sen vuonna 2011 silloisen poikaystäväni painostuksesta. Uppouduin peliin heti täysin! Yhteisön ja materiaalin laajuus oli aivan mahtavaa verrattuna muihin peleihin. Pelaamiseni on ollut kuitenkin todella katkonaista, koska en osaa keskittyä kuin yhteen asiaan täysillä. Joten koulussa skarppaaminen ja kesätöissä släkkääminen ovat aiheuttaneet liiankin pitkiä taukoja. Joten ensimmäinen, kunnon keskittyminen tapahtui 2012 vuoden talvella, jolloin nousin timanttiin. Battle.netin mukaan pelejä on tullut yhteensä pelattua 1445, joten vielä on paljon ja vielä enemmän treenattavaa!
Silloin kun olin kullassa/platinassa osallistuin SCV-rushin pieniin turnauksiin, jotta saisi jännityksen pois moisista, mutten voittanut niistä ainuttakaan. ZvZ ollut aina turmioksi. Paineet oli silti valtavat tässä turnauksessa, koska lähdin siihen tosissani mukaan.
Miten karsinta meni? Kuinka finaali meni Pallokalaa vastaan ottelu ottelulta?

Ensimmäisen pelin hävisin 4gate pushiin kahdesta basesta. Scouttasin sen ajoissa, mutta en reagoinut muuten kuin... tekemällä lisää dorneja!! Joten menetin kolmannen, ja Pallokala sai omansa. Tässä vaiheessa zergillä ei ole enään mitään mahdollisuutta voittaa peliä. Scouttasin myös dark shrinen, mutta taaskaan en tehnyt siihen sopivaa puolustusta. Epätoivoisesti yritin vielä jotain konsti kolmosia, mutta Pallokala jyräsi minut ekonomiallaan nopeasti alas.
Toisen pelin voitin estämällä Pallokalaa ottamasta neljättä basea ja reagoimalla hänen buildiin oikein. Alkupeli molemmilla oli normaalia ahnetta peliä, nopeat kolmoset, vähän armeijaa. Scouttasin overilla ja lingeillä jatkuvasti protossin forgea ja gate määrää, ettei mikään pushi yllättäisi minua tällä kertaa. Scouttasin Robobayn, joten menin härässimään probilinjaa muutamalla mutalla, jolloin sainkin nähdä, että hahaa, 2 stargatea ja paljon nixejä ja voidrayta=OP fungalit kehiin. Elikä en suikannut armeijaa vaan tökin sieltä täältä, että saisin horjutettua vihollista. Päämääränäni ei ollut tuhota kolmatta tai tossin armeijaa, vaan conteinaa hänet 3 basen sisään ja rakentaa sopivaa armeijaa samalla. Huomasin myöskin proxxy pylonin ajoissa ja pelin lopussa minulla oli 5 basea, ilman että olin päästänyt yhtäkään probea läpi conteinista. Sitten pari spineä ja sporea varmistamaan voittoni. Kun Pallokala Liikkui ulos pienessä deathballissaan, 5 fungalia koko armeijaan teki tehtävänsä ja gg.
Kolmannen pelin hävisin warprism dropille. 2 immortalia ja warpatut lotit tuhosivat techini totaallisesti, ja koska panikoin enkä reagoinut nopeasti (laittanut uutta lairia pystyyn jne.) peli oli jo menetetty. Overlordini vielä näki warprismin, mutta itse olin keskittynyt puolustamaan Pallokalan lotti härässin kolmannessa basessa. Sen jälkeen sätkin ja kituuttelin, kunnes minulla ei ollut enään yhtään mitään. Kauheaa kateltavaa varmasti, mutta aina sitä pitää sätkiä loppuun asti!
Neljännen pelin voitin scouttaamalla 8 gate-puskun ja reagoimalla siihen oikein. Gatet nähtyäni aloin tekemään 3 spineä kolmannelleni ja hemmetisti linkoa ja roachia! Spinet saivat ekaa wavea hidasteltua sen verran että queeni, roachit ja lingit pääsivät mätkimään. Lingi surroundin jälkeen olin jo melko varma pushin pysäyttämisestä ja aloin techaamaan lisää, jotta voisin ylivoimaisesti jyrätä vihollisen pushin jälkeen. No, kun olin saanut kaikki Gateway unitit tapettua Pallokala gg:tti ja olo oli mitä mahtavin. Ensin hämmennys ja sitte pari voiton huutoa.
Kuinka paljon olet treenannut IeSF-karsintaa varten? Paljonko aiot antaa treenille painoarvoa Bukarestin reissua varten?

Bukarestia varten mennään samalla mentaliteetillä. Elikä lifetystä vähemmälle ja omistautumista pelaamiselle. Vielä kaksi viikkoa aikaa, ennen kuin koulut alkavat, pelata täyspäiväsesti ja sitten koulun ohella niin paljon kuin pystyy... Sillä olen siellä jo jäljessä.
Kuinka tunnet tulevat vastustajasi, jotka mahdollisesti osallistuvat turnaukseen Bukarestissa?


Kuinka olet suhtautunut siihen, että naisille järjestetään erikseen turnauksia? Miten naiset otetaan vastaan pelikentillä? Minkälaisena näet pelaamisen tulevaisuuden naisten osalta?

Näistä syistä johtuen ymmärrän, miksi naisten omia turnauksia järjestetään niin ralleissa kuin eSportsissa. Naisilla on enemmän motivaatiota ja kiinnostusta uutta ja vaikeaa peliä kohtaan, jos he voivat siinä saavuttaa helposti jo jotain konkreettista. Ja jos naisia halutaan nähdä enemmän protasolla, on todella tärkeää, että kohtalaisia pelaajia nähdään turnausten tai striimien kautta. Sillä tavoin he voivat saada hyvän tiimin, missä on mahdollista ruoskia heistä parempia pelaajia. Mitä enemmän naisia otetaan tiimiin, sen todennäköisempää on, että jollakin tytsyllä riittää innostus ja taito tähdätä yhä korkeammalle ja korkeammalle. On totta, että näin käy vain harvoin, sillä vain 4-5 varteenotettavassa tiimissä on naispelaajia. Siten mahdollisuus, että joku näistä rupeaisi pieksemään korealaisia, on älyttömän pieni. Joten nyt suuta soukeammalle vihaajat ja purkakaa aggressionne vaikkapa tyynyyn huutamalla, ettei pelotella kaikkia neitokaisia pois peleistä.
Peleissä en tietenkään sano, että: "Hei, olen tyttö ihihihhi<3<3!!!!"... Mutta tietenkin, jos vastustaja tietää jostain syystä minun olevan nainen, eivät he ota minua aluksi tosissaan. Naisethan ovat tunnetusti huonompia pelaamaan kuin miehet ja on kauhea häpeä hävitä sellaiselle. Useimmiten kaikki tämmöiset pienet seksistiset solvaukset heitetään kuitenkin läpällä, joten enpä ole kauheasti närkästynyt asiasta. Enemmän vihaa saan rotuni takia. Terranit varsinkin kirjoittavat pelin lopuksi aina romaanin siitä, kuinka OP zergi on ja kuinka minun pitäisi mennä panemaan äitiäni. Mutta noh... vihaajia löytyy jokaiselle.
Pelaaminen naisten osalta tulevaisuudessa jatkuu varmaan samaan malliin. Naispelaajia on paljon, mutta heitä ei vain näy erinäisistä syistä. Itsekin tykkään olla mahdollisimman anonyymi varsinkin sukupuolestani, ettei tule mitään turhaa draamaa peleihin. En vieläkään halua pitää webcameraa striimissäni, koska sillä saa varmasti paljon vihaajia ja arvosteluja turhan takia. Ehkä sitten kun oma taso on korkeammalla, jottei tarvitse todistella itseään jatkuvasti.
Miltä tulevaisuuden kuviosi näyttävät pelaamisen osalta? Onko muita turnauksia tiedossa Suomessa tai maailmalla?

Vapaa sana ja terveiset lukijoille?

Twitter | Stream | DeviantArt

Suomen IeSF StarCraft 2 -karsintaturnauksen finaali on nähtävissä Twitch.tv:stä.
Kuvat: M. Sundell
MAINOS
MAINOS
1
20.08.2013 00:07
#1
20.08.2013 03:11
#2
20.08.2013 07:12
#3
Tässä nähdään taas se naispelaamisen taso, kun turnaukseen pääsee platinaliigalainen. Onko noin matalatasoista turnausta edes järkeä järjestää?
Miten mitään kehitystä tapahtuisi, jos aina vain verrattaisiin Usain Boltiin ja todettaisiin, että "oot viis sekuntia satasella hitaampi, mee kotias, oot häpeäksi." Tasoeron pitää olla kannustin, ei lyömäväline.
Kun huiput pääsevät haastamaan toisiaan, kehittyy pelitaito vähitellen, kun virheistä ja muiden nikseistä opitaan. Jostainhan sitä on "miestenkin" turnaukset aikanaan alkaneet ja jos nyt verrattaisiin nykyistä tasoa niihin aikoihin, saattaisit hyvinkin todeta samalla tavalla.
Jos turnaus kerää riittävästi osallistujia ja on viihdyttävä, se on kannattava pitää.
Team: RCTIC
20.08.2013 10:31
#4
20.08.2013 12:17
#5
20.08.2013 13:55
#6
Tässä nähdään taas se naispelaamisen taso, kun turnaukseen pääsee platinaliigalainen. Onko noin matalatasoista turnausta edes järkeä järjestää?
Miten mitään kehitystä tapahtuisi, jos aina vain verrattaisiin Usain Boltiin ja todettaisiin, että "oot viis sekuntia satasella hitaampi, mee kotias, oot häpeäksi." Tasoeron pitää olla kannustin, ei lyömäväline.
Kun huiput pääsevät haastamaan toisiaan, kehittyy pelitaito vähitellen, kun virheistä ja muiden nikseistä opitaan. Jostainhan sitä on "miestenkin" turnaukset aikanaan alkaneet ja jos nyt verrattaisiin nykyistä tasoa niihin aikoihin, saattaisit hyvinkin todeta samalla tavalla.
Jos turnaus kerää riittävästi osallistujia ja on viihdyttävä, se on kannattava pitää.
Mutta jos taas noillakin taidoilla pärjää jo niin mistä tulee motivaatiota kehittyä? Tuo esimerkkisi on minusta aika epäsopiva koska kuinka usein olet nähnyt järjestettävän yleisurheilun kisoja joihin osallistujat juoksevat satasen 14 sekuntiin? Toki näitä kylän omia kisoja löytyy ja siinä ei ole mitään vikaa, mutta jos aletaan järjestämään jotain MM-kisoja hitaille juoksijoille niin siinä ei ole mitään järkeä.
Jos nyt ajatellaan tuota näkyvyyttä niin minkälaisen kuvan ihmiset saavat naispelaajista kun katosvat tuota(jos kukaan ylipäätään haluaa katsoa)? Platina-timanttiliigalaiset pelaavat 40 apm:n kanssa ilman mitään selkeää ideaa tai ymmärrystä pelistä. Onko tällainen sitten sitä positiivista näkyvyyttä? Osallistuja myös mainitsi että jos naiset saavat näkyvyyttä niin pro-tiimit alkavat ottaa näitä. No niin on käynytkin parissa kohtaa, mutta en sitten tiedä onko se edes positiivinen asia. Esim Quanticin Flo ja Milleniumin Maddelisk olivat molemmat menossa niin innoissaan tiimiin ja nykyään molemmat edustavat tiimiä lähinnä promoamistehtävissä, eivät pelaamalla.
Mitä tuohon kehitykseen taas tulee niin naiset voisivat ihan hyvin treenata ihan miesten kanssa. Sc2 sceneen mahtuu monia matalatasoisempiakin turnauksia jossa on helppo saada kokemusta. Tuo mitä itse osallistuja kirjoitti että naiset eivä voi menestyä koska yhteiskunta blaa blaa blaa.. ei ole ainakaan tässä tapauksessa totta. Yhteiskunta voi toki estää uusien naispelaajien syntymisen, mutta esim. tässä tapauksessa sillä ei ole tässä osaa eikä arpaa, hänhän on pelannut pelejä kauemmin kuin esim. minä ja silti olen korkeammalla rankilla. Jos 1445 pelin jälkeen on vielä platinassa niin minusta siinä vaiheessa kannattaa syyttää itseään eikä yhteiskuntaa.
Kaikki tällaiset turnausviritykset naisille minusta vain vahvistavat kuvaa siitä huonosta naispelaajasta joka ratsastaa eteenpäin vain koska on nainen. Naisille ei synny kunnianhimoa menestyä ja treenata satoja ja satoja tunteja menestyksen eteen, kun 1440 pelilläkin pääsee jo "MM-kisoihin". Samalla taas miesten arvostus naispelaajia kohtaan ei ainakaan nouse.
20.08.2013 17:40
#7
Ps. En keksinyt mitään järkevää sanottavaa, eikä kovin moni ylläolevistakaan vaikuttanut siltä. Eiköhän saada kuukauden luetuin ja kommentoiduin uutinen tästä.
07.09.2013 14:48
#8
1