

Pelipäivät: Lauantai ja sunnuntai

Pelipäivät: Torstai ja perjantai
Molempien mantereiden osallistujat on jaettu omiin lohkoihinsa ja niissä kahdeksan joukkuetta pelaavat kymmenviikkoisen kauden Round Robin -systeemillä. Jokainen joukkue pelaa toista vastaan kauden aikana neljä kertaa ja pelit ratkaistaan yhdellä karttavoitolla. Kymmenen viikon jälkeen kuusi parasta joukkuetta jatkavat pudotuspeleihin, joissa lohkonsa ensimmäiseksi ja toiseksi sijoittuneet pääsevät aloittamaan pudotuspelit suoraan semifinaalivaiheesta, kun kolmanneksi ja kuudenneksi sijoittuneet pelaavat vastakkain ja saman tekevät lohkon neljänneksi ja viidenneksi sijoittuneet.
Vuoden aikana keretään pelaamaan useampi season, kun Championship Series on jaoteltu Spring- , sekä Summer Seasoneihin. Spring Seasonin neljä parasta pääsevät Summer Seasonille suoraan, kun muiden pitää voittaa paikkansa 16 joukkueen karsintaturnauksesta. Neljän Spring Seasonin heikoimman joukkueen lisäksi karsintoihin pääsevät 4 joukkuetta yhteistyökumppanien turnauksista ja 8 joukkuetta 5v5 ladderin karsintojen kautta. Turnausjärjestäjät, joiden kautta paikkoja karsintaturnaukseen voi voittaa ovat China Pro League, DreamHack, ESL, IPL, GPL, MLG, sekä OGN.
MAINOS
MAINOS
1
Team: Patria
12.02.2013 07:41
#1
Koska ilmestyy nuo ennakot?
Viime kierrokselle niitä et ilmeisesti ehtinyt tekemään, tuleeko tälle seuraavalle?
Vihje, linkkinä matseihin toimii http://eune.lolesports.com/
Kiitoksia, kun jaksat ylläpitää näitä LOL-uutisia.
Team: Z-Partio
12.02.2013 13:44
#2
26.02.2013 02:46
#3
Team: Z-Partio
26.02.2013 14:27
#4
http://eune.lolesports.com/teams sieltä vähän updatettua inffoa ... :D
Jeps, viime sunnuntain pelien jälkeen unohtui päivittää ottelutulokset ja sarjataulukot, done that now :p
26.02.2013 19:51
#5
http://eune.lolesports.com/teams sieltä vähän updatettua inffoa ... :D
Jeps, viime sunnuntain pelien jälkeen unohtui päivittää ottelutulokset ja sarjataulukot, done that now :p
parempi myöhään ku milloinka :) no kohtaha sitä pääsee taas päivittää... ja sitte kohta se uus champpi vielä ni :)
1