

WinFakt-organisaatio on päättänyt erottaa ruotsalaisen CS 1.6 -miehistönsä ja samalla lopettavat kokonaan 1.6:n tukemisen.
Aiemmin

Lemondogs-nimellä tunnettu joukkue
liittyi organisaatioon toukokuussa. Heinäkuussa joukkue koki ensimmäisen muutoksen, kun

Björn "
THREAT" Pers ilmoitti lähtevänsä tiimistä ja lopettavan pelaajauransa. Hänen tilalleen joukkueeseen tuli

John "
wenton" Erikssonin, joka oli pelannut aiemmin ruotsalaisessa a2g-miehistössä.
Viime kuun lopussa joukkue kohtasi jälleen muutoksia kokoonpanossaan, kun

Emil "
FYRR73" Karlsson päätti vaihtaa joukkuetta ja
siirtyi 
fnaticin riveihin korvaamaan

Richard "
Xizt" Landströmiä. Tämän jälkeen he ovat yrittäneet löytää FYRR73:lle korvaajaa, tosin huonolla menestyksellä.
Nähtäväksi jää, mitä kHRYSTAL ja kumppanit tekevät. Kenties he siirtyvät Counter-Strike: Global Offensiven pariin ja jatkavat pelaajauraansa? WinFakt-organisaatio aikoo kuitenkin siirtyä uusien haasteiden pariin, sillä antamassaan lausunnossa organisaation johtaja kertoo, että he siirtyvät uudempiin peleihin ja lisätietoja asiasta on luvassa lähiaikoina.
WinFaktin johtajan,

Jelle Baudeweynsin lausunto:

This has been one of our toughest decisions we ever had to do. After so many years of playing and supporting CounterStrike 1.6 we now decided that it is time to move on. We know CS 1.6 is the reason we were able to enter competitive gaming on a full scale and we owe this game a lot but after the roster problems our team faced and current decline of competitive CounterStrike we had to make a decision. It wasn’t an easy one but sometimes you have to make calls against your heart. We will switch to newer games and will announce a new game and a new team soon. So stay tuned for some huge news and I can guarantee you one thing, we will never forget.
WinFaktin CS 1.6 -tiimi oli:

Frej "
kHRYSTAL" Sjöström

Jim "
zneel" Andersson

Niklas "
niko" Johansson

John "
wenton" Eriksson
WinFakt
1
1