Sotilaani ei ylenny!
Eli aloitin tuossa parisen vuotta sitten pelailemaan Battlefield 2:sta.
Pelaajanimeni oli tuolloin F1nnishSoldier. Sotilaani yleni normaalisti kunnes saavuin First Sergeantin kohdalle. Luin tuolloisen battlefieldin sivuilta mitä pitää tehdä,että saavuttaisin tämän rankin. Hankin kaikki combat combat badget ja tarvittavat pisteet, mutta nickini ei ylentynyt. Pelasin kuitenkin, odotin ja odotin, mutta ei ylenny kun ei ylenny. Olenko tehnyt jonkun totaalisen virheen ja jättänyt jonkun jutun hankkimatta, vai mitä on tapahtunut? Pelaamiseni aikana oli pieniehköjä ongelmia punkbusterin kanssa melkoisen aikaa, mutta se tuskin liittyy tähän. Olen antanut nickin olla jo vuoden verran ja pelannut pari roundia silloin tällöin sillä accounilla, mutta ei vieläkään.
Tässä kuitenkin sotilaani jota voitte tarkastella ja katsella puuttuuko minulta jokin tarvittava badge vielä.
Pitäisikö pistää viestiä eteenpäin suoraan EA:lle?
Asia on alkanut pikkuhiljaa nakertamaan, koska omistan myös toisen nickin jonka olen aloittanut tämän jumiutumisen takia ja yhteenlaskettuna ilman jumiutumista arvoni hipoisi jo omia unelmiani.
Kyselkää jos tarvitsette lisäinfoa.

Aihetta on muokattu: 07.09.2009 16:51
MAINOS
MAINOS
Elikkä sinun olisi pitänyt hankkia nuo tarvittavat merkit, ennenkuin saavutat tuon 20000 pisteen rajan. Eli jos sinulla on ollut pisteitä esimerkiksi 24000 ja olet vasta sitten ansainnut nuo tarvittavat merkit et enää voi kohota First Sergeantiksi. Seuraava rankkisi on siis joko Sergeant Major tai Master Gunnery Sergeant
Näinhän siis siellä lukee:
Current Rank
Master Sergeant
Next Rank
First Sergeant
Olen kuitenkin pelannut aivan hervottomasti tuolla nickillä jutun jälkeen, mutta pisteet eivät lähde nousuun.

Viestiä on muokattu: 07.09.2009 17:34
http://bf2s.com/player/114112958/
next rank Sergeant Major 50000
tuolta sivulta mukavampi katsoa nuo rankit

Viestiä on muokattu: 07.09.2009 17:44
Hmm.. noiden sivujen tiedot eivät kylläkään täsmää..
Lähettämäsi statsipaikka sanoo:
Scores
Global 36,190
BF2STATS sanoo taas 42398
Olen siis tehnyt pienen mokauksen?? :D
Lähettämäsi statsipaikka sanoo:
Scores
Global 36,190
BF2STATS sanoo taas 42398
Olen siis tehnyt pienen mokauksen?? :D
Viestiä on muokattu: 07.09.2009 20:14
Ymmärrän kyllä, että mulla on tuon verran pisteitä ja 75% seuraavaan rankkiin, mutta pisteet eivät nouse, vaikka kuinka pelaisin.
Osallistu keskusteluun ja rekisteröidy sivustolle.