Mukana on kaikenkaikkiaan peräti 48 klaania ympäri Eurooppaa.
Nyt on mahdollisuus tuoda klaanisi julkisuuden eteen. Sivuillamme on tarkoitus tulevaisuudessa esitellä hieman tuntemattomampia klaaneja. Täten toivomme aktiivisuutta klaanin johtajilta, jotka näkisivät vaivaa kertomaan klaanistaan meille. Otamme vastaan klaanikertomuksia, jotka täyttävät valintakriteerimme.

Ilmottautuminen päättyy 20.9.2006.
Suomalaisista mukana on jo seuraavat klaanit

Näin hiljalleen kun nimipalvelimet päivittyvät ja domain siten ohjaa oikein, on sopiva aika julistaa sivut avatuiksi ja sanoa kaikille CoDilaisille tervetuloa mukaan. Tiedän, että muutos on raju, mutta eiköhän tämä lopulta osoittaudu oikeaksi askeleeksi molempien kannalta.
Palautetta saa (ja pitää) tietystikin antaa, niin hyvässä kuin pahassakin. Muistakaa kuitenkin, että perustelemalla pääsee pitkälle ja asialliset ehdotukset mahdollisten vikojen korjaamiseksi helpottavat ylläpidon päivää. Etenkin grafiikkavirheitä saattaa esiintyä melko runsaasti näin alkuun, korjaillaan niitä aina kun löydetään.
Huomatkaa, että vanhan CoD-sivun käyttäjätunnukset eivät valitettavasti kelpaa enää. Rekisteröityminen on kuitenkin helppoa ja vaivatonta.

Ajankohtaista
Käynnissä olevia tapahtumia:
-
Tulevia tapahtumia:
-
Menneitä tapahtumia:
- YLE-lähetykset HD
- Turnaukset, streamit, aikataulut ja tulokset
- CS:GO-turnauksen joukkueet
- Kuvagalleria
- Tapahtumakierros
- Turnausten tulokset
- Esittely
- Turnaukset
- Katsojan opas
- Kuvagalleria
- Finaalipäivä
- Lopputulokset
- Venue Tour: Part 1
- Venue Tour: Part 2
- Venue Tour: Part 3
---------------------------------------------------------
Katso Gaming.fi:n kattava coverage-historia!
---------------------------------------------------------
Katso Gaming.fi:n kattava coverage-historia!
---------------------------------------------------------
Facebook