Jenkeissä järjestettävä MLG kiertue on saapunut tällä kertaa Anaheimiin. StarCraft 2 -turnauksen 14 000$ palkintopotista on jälleen kerran taistelemassa mittava kaarti tunnettuja pelaajia. Koko viikonlopun kestävä tapahtuma tulee tarjoamaan huippulaadukkaita StarCraft 2 -otteluita ykkösluokan selostuksen kera. Virallisia streameja on tällä kertaa kaksi, jotka on nimetty punaiseksi ja siniseksi streamiksi. Punaisessa streamissa selostajina ovat kaikkien rakastama Day[9], sekä eSportsin yksi legendaarisimmista kommentaattoreista DJWheat. Sinisen streamin puolella selostuksesta vastaavat YouTube-kommentaattori Husky, sekä "12 Weeks with the Pros" sarjasta tunnettu Mr Bitter.
Yksi Etelä-Korean suurimmista StarCraft: Brood War -turnauksien järjestäjistä, MBCGame ja sitä hallinoiva yhtiö, on ilmoittanut lopettavansa peliaiheisen toimintansa ja keskittyvänsä jatkossa musiikkiin. Lopettamispäätös koskee tällä hetkellä ainakin sen omaa MBCGame StarCraft Leagueta, eli MSL:ää, jonka tällä hetkellä käynnissä oleva kausi on tarkoitus pelata loppuun. Liigan historia ulottuu aina vuoteen 2002. MBCGamella on lisäksi oma pelipainotteinen televisiokanava, jonka on myös tarkoitus loppua. Yhtiön oman ammattilaisjoukkueen MBCGame HERO:n lopullisesta kohtalosta ei ole vielä kuitenkaan tietoa.
Lopettamisprosessi alkaa elokuussa ja se on tarkoitus viedä loppuun vuoden loppuun mennessä.
Lopettamisprosessi alkaa elokuussa ja se on tarkoitus viedä loppuun vuoden loppuun mennessä.
Protoss-pelaaja Kim "SaSe" Hammar on päättänyt erota MeetYourMakersistä. Ruotsalainen tähtipelaaja suunnittelee Aasiaan muuttamista, tavoitellakseen täyspäiväistä uraa Starcraft 2 parissa.
Ensi viikon viikonloppuna pelattava MLG Anaheim -turnaus pitää sisällään monta nimekästä Starcraft 2 -pelaajaa kuten tauoltaan palaava ruotsalainen tähtipelaaja Jinro, ukrainalainen White-Ra, korealainen Boxer, sekä monia muita.
Korealainen Starcrat 2 -joukkue TSL on ilmoittanut vapauttaneensa terran-rotua pelaavan Lee "PuMa" Ho Joonin sopimuksestaan. Syy sopimuksen purkaantumiseen on yksinkertainen, Evil Geniuses teki PuMalle tarjouksen, josta hän ei voinut kieltäytyä.
Hollannista kotoisin oleva Starcraft 2 -pelaaja Grubby järjestää yhteistyössä European Game Seriesin kanssa kutsuturnauksen ensi lauantaina. Yhden päivän kestävässä turnauksessa on jaossa ¤800 palkintopotti, josta turnauksen voittaja korjaa itselleen ¤500.
Saksassa päämajaansa pitävä Team Acer on ilmoittanut kotisivuillaan lisänneensä Starcraft 2 -joukkueen riveihinsä. Joukkueen manageri Uwe Semtner kertoi sivustollaan joukkueen pitävän sisällään niin veteraaneja, kuin myös kokemattomampia pelaajia.
Kansainvälinen Starcraft 2 -joukkue FXO yllätti eilen monet ilmoittessaan hankkineensa talliinsa korealaisen fOu-joukkueen, joka edustaa organisaatiota Koreassa samalla, kun nykyinen FXO jatkaa pelaamista kansainvälisissä turnauksissa.
Viikon PTR-testauksen jälkeen Blizzard on alkanut siirtämään päivitystä numeroltaan 1.3.3 aasialaisille battle.net palvelimille. Kuten totuttua, aasialaiset saavat päivityksen ensinnä, jonka jälkeen päivitys ilmestyy jenkkien puolelle ja pienellä viiveellä myös Euroopan pelipalvelimille. Mukana on paljon balanssi-muutoksia, kun esimerkiksi Protossien 4-gateilua yritetään hillitä Warp Gate tutkimusajan pidentämisellä. Muita huomattavia muutoksia ovat Terranin Bunkereiden nerffaaminen sekä Infestorin hidastaminen. Lue täydellinen muutosloki alta:
North American Star Leaguen kolmas viikko pyörähti tänään käyntiin myös Euroopan jälkilähetyksissä. Kaksi ensimmäistä viikkoa on nyt pelattu ja ennakkosuosikit ovatkin pitäneet hyvin pintansa. Aasialaiset pelaajat joutuvat antamaan jonkin verran ping-etua, koska pelit pelataan US Battle.netissä. Pelejä pääsee seuraamaan tutusta osoitteesta www.nasl.tv, samaisesta osoitteesta löytyy myös pelattujen pelien VoDit.
North American Star Leaguen ensimmäinen viikko ei käynnistynyt ongelmitta, kun fanit tuomitsivat liigaa tuotannon laaduttomuudesta. Sitä on kuitenkin parannettu huomattavasti jo viime viikon aikana - joten ainakin asioista vastaavat ovat kuunnelleet skeneä. Suurimpana muutoksena tuli tietenkin se, että lähetyksiä viivästettiin yhdellä päivällä, jotta tuotantotiimillä on enemmän aikaa laadukkaampaan työhön. Tästä syystä Euroopan re-broadcastit tulevatkin nykyiseltään torstaista maanantaihin saakka.
Yksi suurimmista eSports liigoista koskaan - NASL, eli North American Star League aloitti ensimmäisen kautensa tänään. Mukana hulppeasta 100 000 dollarin palkintopotista onkin taistelemssa 50 maailman parhaimpiin kuuluvaa StarCraft 2 -pelaajaa. Nimestään huolimatta liigaan on kutsuttu pelaajia ympäri maailmaa, joten mukana on myös kovimmat Korealaiset, sekä huippupelaajat Euroopasta. Näin ollen StarCraft 2 otteluista kiinnostuneille onkin luvassa paljon viihdettä, kun jokaisena päivänä keskiviikosta sunnuntaihin lähetetään 5 huippuottelua, joista jokainen pelataan paras kolmesta kartasta.
DreamHack-kausi potkaistiin käytiin kolikonheittoturnauksella pari viikkoa sitten. Tänään vuorossa on paljon totisempi kilpailu, kun kahdeksan huippukovaa StarCraft 2 -pelaajaa on kutsuttu mittelemään paremmuudesta Tukholman kulttuuritalolle. Kutsuttuina ovat Ruotsin omat pojat MorroW, sekä Jinro ja heitä vastaan asettuvat IdrA, MC, TLO, HuK, SjoW sekä White-Ra.
Counter Strike 1.6:n kautta tunnetuksi tullut Ukrainalainen peliorganisaatio Natus Vincere on lisännyt Line-uppiinsa nyt myös StarCraft 2 -joukkueen. Joukkue pitää sisällään organisaation tapojen mukaisesti Ukrainalaisia pelaajia, mutta poikkeuksellisesti mukaan on otettu myös pari pelaajaa Ukrainan ulkopuolelta.
Organisaation lupaili StarCraft 2 -joukkueen lisäämistä jo kauan sitten ja siitä pitäen huhut ovat pyörineet monen huippupelaajan ympärillä. Tunnetut pelurit kuten Strelok, White-Ra ja Kas:in spekuloitiin liittyvän Na'Vi:in, mutta monen yllätykseksi Organisaatio tyytyikin nuoreen ja melko tuntemattomaan joukkueeseen.
Organisaation lupaili StarCraft 2 -joukkueen lisäämistä jo kauan sitten ja siitä pitäen huhut ovat pyörineet monen huippupelaajan ympärillä. Tunnetut pelurit kuten Strelok, White-Ra ja Kas:in spekuloitiin liittyvän Na'Vi:in, mutta monen yllätykseksi Organisaatio tyytyikin nuoreen ja melko tuntemattomaan joukkueeseen.
Pohjois-Amerikan StarCraft 2 -skene jatkaa kukoistamistaan. Tällä kertaa mukaan peliin on lähtemässä IGN, amerikkalainen videopelisivusto. Tämä hyvin tunnettu sivusto lähtee järjestämään kilpailevaa liigaa NASL:ille ja palkinnotkin ovat sen mukaiset. Huhujen ja sisäpiirintietojen mukaisesti palkintopotissa tulee olemaan 150 000 - 200 000 dollarin verran käteistä. Suurin osa informaatiosta on vielä epäselvää, mutta internetin Sherlock Holmesit ovat löytäneet turnauksesta jo paljon informaatiota, vaikka itse IGN ProLeague:n sivut ovat aukeamassa vasta 12 päivän päästä.
Ajankohtaista
Käynnissä olevia tapahtumia:
-
Tulevia tapahtumia:
-
Menneitä tapahtumia:
LanTrek '15 - 26.2.-1.3.2015
Assembly Winter 2015 - 30.1.-1.2.2015
Assembly Summer 2014 - 31.7.-3.8.2014
- YLE-lähetykset HD
- Turnaukset, streamit, aikataulut ja tulokset
- CS:GO-turnauksen joukkueet
- Kuvagalleria
- Tapahtumakierros
- Turnausten tulokset
Assebly Winter 2014 - 31.1.-2.2.2014
- Esittely
- Turnaukset
- Katsojan opas
- Kuvagalleria
- Finaalipäivä
- Lopputulokset
- Venue Tour: Part 1
- Venue Tour: Part 2
- Venue Tour: Part 3
LanTrek 2014 - 10.-12.1.2014
---------------------------------------------------------
Katso Gaming.fi:n kattava coverage-historia!
---------------------------------------------------------
Katso Gaming.fi:n kattava coverage-historia!
---------------------------------------------------------
Facebook