Loaded on juuri nostanut osakkeensa pilviin Amerikan markkinoilla tuomalla kaksi pelaajaa joukkueeseen. Kun kyseessä on Rob "rob-wiz" Kennedy sekä Justin "prank" DeMara on joukkueella kaikki eväät pistää matalaksi kaikki tielle tulevat vastustajat.
Rob-wiz sekä Prank ovat vierailleet Euroopan laneilla vuonna 2008 hyvällä menestyksellä ja vielä kun loput kolme pelaajaa käväisivät tämän vuoden puolella pelatussa Crossfire:ssä on kaikki avaimet kädessä jatkaa Euroopan valloitusta.

Reason Gaming taisteli itsensä Crossfiren finaaliin viikko sitten varsin vakuuttavasti. Viimeisenä esteenä ollut Fnatic oli kuitenkin jälleen kerran liian vahva ja Reason poistui Hollannin maaperältä mukanaan kakkos-sijasta maksetut 2500 euroa.
Jo ennen Crossfireä revoltz ilmoitti joukkueelleensa jättävänsä pelikentät yksityiselämän vuoksi. Tyhjäksi jäänyttä paikkaa tulee täyttämään lookzor, jolle Reason on jo entuudestaan tuttu. Mainittakoon vielä, että SoCLoN on lookzorin veli.

Edellisistä CoD4-laneista on kulunut noin viikko ja uudet lanit on jo tiedossa. Tällä kertaa lanien järjestäjinä häärii SteelSeries yhdessä CIC7-tapahtumassakin nähdyn Vita-Novan kanssa.
Tapahtuma kantaa nimeä SteelSeries eSports Challenge (SEC), joka järjestetään huhti-toukokuun vaihteessa. Laneilla nähdään vain yksi turnaus ja sekin on tietenkin CoD4-turnaus. Tapahtumapaikkana toimii Cop3nhag3nRobot Kööpenhaminassa, Tanskassa. Palkintopotista löytyy huimat 10 000 euroa. Turnaukseen mahtuu mukavat 32 joukkuetta, jotka jaetaan kahdeksaan eri lohkoon ja lohkojen kaksi parasta etenee single elimination -tyylillä pelattaviin pudotuspeleihin.
Infoa tapahtumasta:

Viime yönä Enschedessä pelattiin Crossfire Intel Challenge 7 -lanien CoD4-turnauksen finaali, mistä muodostui mukava jännitysnäytelmä.
Pudotuspelien yllätykset nähtiin pääosin jo ensimmäisellä kierroksella. Hostile Faction kaatoi eSuban tiukan pelin jälkeen lopulta 2-0-karttavoitoin (crash 13-10, strike 12-12, 4-0 jatkoajalla). Brittien kohtaamisessa, Team Dignitas vastaan Reason Gaming, tarvittiin kolme karttaa voittajan selvittämiseksi. Lopulta Cadred.org:n helmikuun top 10 -listan kärkipaikalta löytyvä Dignitas joutui taipumaan ja kyseisen listan sijalta 6. löytyvä Reason Gaming jatkoi matkaansa pudotuspeleissä. Pudotuspelien toisella kierroksella Reason jatkoi vahvaa pelaamistaan ja H2k Gaming kaatui lukemin 2-0.

Eilen Enschedessä käynnistyi Crossfire Intel Challenge 7 -lanit. Laneilla nähdään muun muassa CoD4- ja ET-turnaus, joista ensimmäinen tietenkin kiinnostaa meitä. Eilisen ja tämän päivän aikana turnauksessa on pelattu lohkopelejä ja on aika siirtyä pudotuspeleihin, jotka ovat jo itseasiassa täydessä vauhdissa.
Mitään suuria yllätyksiä ei lohkovaiheessa nähty. Ennakkosuosikit selvittivät tiensä pudotuspeleihin melko helposti. Meidän suomalaisten kannalta lohkot c ja f olivat mielenkiintoisia, sillä lanien suomalaisedustajat olivat näissä lohkoissa. Infernal Gamers oli c-lohkossa, mutta he eivät valitettavasti päässeet jatkoon. He olivat lohkopelien jälkeen Team Dignitasin kanssa tasapisteissä, mutta englantilaiset pääsivät voitettujen/hävittyjen kierrosten perusteella jatkoon ja suomalaiset jäivät näin ollen erittäin täpärästi 3. sijalle.

Taas on tullut aika Cadred.orgin kivenkovan panelistiryhmän laittaa Euroopan kymmenen kovinta CoD4-joukkuetta paremmuusjärjestykseen Top 10 -listan muodossa. Helmikuun listalla emme näe radikaaleja muutoksia, kun jopa neljä joukkuetta pysyivät samoilla sijoituksilla kuin viime listalla. Ainoat muutokset nähtiin kärkipäässä, kun kärkikolmikon sijoitukset menivät kokonaan uusiksi, ja yksi joukkue myös taisteli tiensä sinne takaisin.
Huomenna Enschedessä käynnistyy koko viikonlopun kestävä lan-tapahtuma, Crossfire Intel Challenge 7. Kyseinen tapahtuma on tunnettu CoD- sekä ET-skenessä. Vaikka aluksi järjestäjät miettivät, järjestetäänkö MW2- vai CoD4-turnaus, varmistui CoD4-turnauksen järjestäminen vajaa kuukausi myöhemmin.
Turnauksessa nähdään huimat 46 joukkuetta ja näin ollen mukana nähdään monia Euroopan kärkinimiä, kuten Power Gaming, fnatic ja H2k Gaming. Ja tietenkin mukana nähdään myös suomalaisvärejä, sillä Infernal Gamers sekä 4Sypher ovat päättäneet lähteä Hollantiin. Yksi joukkue on jopa päättänyt lähteä rapakon takaa, sillä Loaded ottaa osaa turnaukseen. Palkintopotista löytyy 9000 euroa, joka jaetaan kolmelle parhaalle. Kuinka jako sitten tapahtuu, se jää nähtäväksi.

Perjantaina Enschedessä, Hollannissa pyörähtää käyntiin Crossfire Intel Challenge 7 -lanit. Laneilla nähdään Call of Duty 4 -turnaus MW2-turnauksen sijaan ja näin ollen laneilla nähdään 46 joukkueen CoD4-turnaus. Rahaakin on jaossa ihan mukavasti sillä palkintopotista löytyy 9000 euroa.
Turnauksessa nähdään mukava määrä Euroopan kärkitiimejä, kuten Power Gaming sekä fnatic. Myös suomalaisvärejä tullaan näkemään, sillä Infernal Gamers sekä 4Sypher ottavat osaa turnaukseen. Ja myös yksi joukkue saapuu rapakon takaa, sillä Loaded on päättänyt lähteä Hollantiin asti laneille.

Modern Warfare 2:n tultua markkinoille, Call of Duty 4:n suosio hiipui jonkin verran, mutta on jälleen alkanut tehdä uutta nousua ja tulevilla Crossfire Intel Challenge 7 -laneilla nähdään CoD4-turnaus MW2:n sijaan. Ja jotta CoD4 saisi enemmän suosiota ja näkyvyyttä, on tätä tarkoitusta varten perustettu uusi organisaatio.
Kyseinen organisaatio kantaa nimeä Vita Nova, jonka on perustanut valikoitu joukko ihmisiä, joilla on sama päämäärä: promotoida ja kehittää CoD4-yhteisöä keinolla millä hyvänsä. Tavoitteena hommassa on järjestää lukuisia turnauksia, joiden kautta eri maanosat saisivat lisää näkyvyyttä skenessä.

Euroopan CoD4-skene on saanut kuulla hyviä uutisia, sillä Roskilde Ravens on ilmoittanut palaavansa Call of Duty 4 -skeneen pitkän tauon jälkeen. Organisaatioon liittyy sama CoD4-joukkue joka pelasi heidän tukemana viime vuonna, mutta lopulta erotettiin organisaatiosta. Tämä tanskatiimi on kuitenkin nyt harjoitellut monta kuukautta vakuuttaakseen Ravensin johdon siitä, että he ovat tarpeeksi kykeneviä edustamaan heitä taas kerran. Nyt pitkien testailujen jälkeen organisaatio on myöntynyt ottamaan heidät takaisin. CoD4-kokoonpano ei kuitenkaan ole sama kuin ennen, koska yhden pelaajan täytyi lähteä ja häntä korvaamaan, kuin myös kotiinpaluun Ravensiin tekee tuttu tanskalainen pelaaja.
Selvänä ja ainoana voittajasuosikkina Frag-O-Maticiin lähtenyt Power Gaming on voittanut odotetusti CoD4-turnauksen. Finaalissa lower bracketista vastaan asettui Heroes, jolle kahden peräkkäisen kentän voittaminen koitui mahdottomaksi.
Yksi Euroopan kovimmista Call of Duty 4 -joukkueista, fnatic, on joutunut tekemään muutoksia kokoonpanoonsa vain vajaa kuukausi ennen Crossfire Intel Challenge 7 -tapahtumaa.
Ruotsalaispainoitteisen tiimin pitkäaikainen jäsen, Robin "rivve" Holmen on päättänyt lopettaa pelaamisen vedoten henkilökohtaisiin asioihin. Rivveä korvaamaan fnatic päätti ottaa norjalaisen Daniel "zEnith" Johansenin, joka on pelannut aiemmin muun muassa Team Dignitasissa.

Crossfireen valmistautuva H2k sai huonoja uutisia, kun fAEkE ilmoitti jättävänsä joukkueen ja samalla koko pelaamisen henkilökohtaisiin syihin vedoten. Pelaajamuutos ei tule parhaaseen mahdolliseen aikaan, sillä uuden pelaajan sisäänajoon on aikaa alle kuukausi ennen Crossfireä.
Cadred.org on jälleen koonnut Euroopan kymmenen parhaan CoD4-joukkueen listan. Tammikuun listalla näemme kaksi uutta joukkuetta, YoYoTechin ja SPEEDLINKin. Listan kärkipäässä tapahtui monia muutoksia. Fnatic.MSI tippui kolme sijaa ja löytyy tämän kuun listalta neljänneltä sijalta. H2K nousi kaksi sijaa viidenneltä sijalta kolmanneksi ja Reason Gaming putosi kolmannelta sijalta viidenneksi. Tämän kuun Top 10 -listan kärkipaikan nappasi Power Gaming, joka hienosti nousi kolme sijaa.
Epsilon e-Sportsin ja suomalaisen xtothedin on/off-suhde on edennyt jälleen off-vaiheeseen. Syytä eroon ei kerrota, mutta siirto jättää Suomen ykkös CoD4 -tiimin jälleen ilman organisaatiota.
Samalla joukkue julkisti muutoksen kokoonpanossaan. Suomiscenen legenda Samuli "sLWx" Kettunen siirtyy pois tiimistä motivaatio-ongelmien vuoksi. Miestä korvaamaan tulee entinen jiggaw00hin jäsen Petri "Rorz" Nurmi.

Ajankohtaista
Käynnissä olevia tapahtumia:
-
Tulevia tapahtumia:
-
Menneitä tapahtumia:
LanTrek '15 - 26.2.-1.3.2015
Assembly Winter 2015 - 30.1.-1.2.2015
Assembly Summer 2014 - 31.7.-3.8.2014
- YLE-lähetykset HD
- Turnaukset, streamit, aikataulut ja tulokset
- CS:GO-turnauksen joukkueet
- Kuvagalleria
- Tapahtumakierros
- Turnausten tulokset
Assebly Winter 2014 - 31.1.-2.2.2014
- Esittely
- Turnaukset
- Katsojan opas
- Kuvagalleria
- Finaalipäivä
- Lopputulokset
- Venue Tour: Part 1
- Venue Tour: Part 2
- Venue Tour: Part 3
LanTrek 2014 - 10.-12.1.2014
---------------------------------------------------------
Katso Gaming.fi:n kattava coverage-historia!
---------------------------------------------------------
Katso Gaming.fi:n kattava coverage-historia!
---------------------------------------------------------
Facebook