
The Group ry ja Gamebase.fi järjestävät yhteistyössä ESPC Counter-Strike: Global Offensive turnauksen 9.2.2013! Turnaus on kaikille avoin ja osallistumismaksut siirtyvät välittömästi suoraan palkintopottiin. Lisäksi turnauksesta tullaan katsojien iloksi tekemään stream-lähetyksiä.

Joulukuun alussa
uutisoimme, että yhdysvaltalainen Curse-organisaatio päätti laajentaa toimintaansa Eurooppaan rekryämällä suomalaisen CS:GO-miehistön. Kyseinen joukkue on nyt joutunut tekemään ensimmäisen muutoksen kokoonpanossaan uuden organisaation nimen alla.

Team VeryGames on ollut yksi parhaita Counter-Strike: Global Offensive -joukkueita sen jälkeen, kun he päättivät siirtyä Sourcesta uuden pelin pariin. Nyt ranskalaismiehistö on kuitenkin kohdannut muutoksen joukkueessaan, sillä yksi joukkueen pitkäaikaisista ja kenties myös tiimin paras pelaaja, on päättänyt lopettaa pelaajauransa.

Viikonloppuna pärähtää tähän asti Suomen merkittävin Counter-Strike: Global Offensive -turnaus, jonka palkintopotissa on peräti 1700 euroa. Insomnia, tämä, Assembly ja ulkomailla järjestettävät CS:GO-turnaukset ovat houkutelleet entisiä ja uusia CS-pelaajia värväytymään uuden pelin pariin.
Niinpä nappasimme myös Menace.fi:n CS:GO-joukkueen kapteeni Toni 'toniii' Lampisen haastattelupenkille, joka tulee pelaamaan uuden joukkueensa kanssa.

Noin kuukausi sitten
uutisoimme muutoksista

fnaticin Counter-Strike: Global Offensive -miehistössä.

Finn "
karrigan" Andersen sekä

Andreas "
MODDII" Fridh päättivät lähteä joukkueesta, minkä jälkeen tanskalaismiehistö on etsinyt heille sopivia korvaajia. Etsinnät ovat kuitenkin päättyneet, sillä eilen organisaatio uutisoi kahdesta uudesta pelaajasta.

Tänä viikonloppuna järjestettävässä LanTrek-tapahtumassa tullaan jälleen näkemään viime Assemblyista tutut sinipaitaiset kummajaiset. RCTIC tulee jälleen paikalle tuomaan näkyvyyttä League of Legendsin, Dota 2:n sekä Counter-Strike: Global Offensiven turnauksissa.
RCTICin tuorein vahvistus on Team Crushedin pelaajista rakentunut CS:GO-joukkue ja nappasimmekin joukkueen kapteeni Ari-Matti 'Pahis' Hyvärisen kertomaan tunnelmiaan ennen LanTrekin alkua. Vanhempi haastattelu on luettavissa
täältä.
HyperX FR34KSHOW:n tekemisissä ei joulun syömingit näy. Lomapäivien jälkeen paluu peliarkeen tapahtuu rivakasti, sillä tiimi ottaa osaa ensi viikon
Lantrekien CS:GO-turnaukseen. Sitä ennen edessä on
ESEA:ssa
CS:GO Open -liigan matsi
Memento Mori Gamingia vastaan 7.1. klo 22.00. Molemmilla joukkueilla on liigassa alla kahden ottelun voittoputki, josta kumpikaan ei tietysti haluaisi luopua.
...
Kingstonin Counter-Strike: Global Offensive -pelin edustustiimi
HyperX FR34KSHOW aloittaa
ESL Major Series Winterin pudotuspeliottelut tänään. Kello 21.00 pelattavassa matsissa taistellaan paikasta
Ninjas in Pyjamas -klaania vastaan puolivälieriin. BO3-matsin
Wizardsia vastaan voittamalla FR34KSHOW varmistaa paikan kahdeksan parhaan joukossa. Rahapalkinnon saa turnauksen top 3.
...

Tänä perjantaina RCTIC avaa pitkästä aikaa perinteisen verkkoturnauksensa, johon osallistuu kymmenen Counter-Strike: Global Offensive -joukkuetta ympäri Suomea taistelemaan kynärionlineherruudesta. Turnauksesta tullaan tekemään myös
stream-lähetys,
joka alkaa 17.30!

Kaksi tunnettua ja pitkään Counter-Strike-skenessä mukana ollutta organisaatiota ovat ilmoittaneet muutoksista heidän Counter-Strike: Global Offensive -tiimeissä.

Fnatic menettää kaksi pelaajaa, ja toinen kyseisistä pelaajista siirtyy

mousesportsin riveihin. Samalla mousesports kuitenkin on päättänyt erottaa kokonaan toisen joukkueensa.
Uutisoimme eilen, että yhdysvaltalainen Curse-organisaatio rekrysi

The Hawks! -miehistön toiseksi CS:GO-joukkueeksi. Samassa uutisessa kerroimme myös, että kyseinen suomalaismiehistö on selvittänyt tiensä tänä viikonloppuna järjestettäviin

Thor Open -finaaleihin.

Yhdysvaltalainen organisaatio, Curse, on päättänyt laajentaa toimintaansa Euroopan puolelle rekrytoimalla suomalaisen Counter-Strike: Global Offensive -miehistön. Organisaatiolla on ennestään myös yhdysvaltalainen CS:GO-tiimi, joka nähtiin viimeksi

DreamHack Winter 2012 -laneilla.

Valve julkaisi Counter-Strike: Global Offensiveen päivityksen viime yönä. Yhteisön palautteen mukaan koottu paketti säätää monia asioita kuten oman tiimin jäsenien tahallista vahingoittamista, palopommien tukahtumisnopeutta, kartan vaihtumista GOTV:ssä kierroksen päättyessä, sekä clockcorrection-muuttujan arvoa. Arvoa voi jatkossa muuttaa vapaasti, mutta tilanteen pitäisi olla nyt reilumpi tiimien välillä, kun kumpikaan tiimi ei näe vastustajan pelaajia aikaisemmin.

RCTIC GAMES palaa taas! RCTIC eSports järjestää suositun nettiturnauksensa jo ennen joulua ja tällä kertaa pelataan Counter-Strike-pelisarjan uusinta päivitystä, Global Offensivea! Turnausta streamataan
RCTIC TV:n kautta.
RCTIC WinterGames järjestetään perjantaina 14. joulukuuta ja siihen mahtuu mukaan 16 ensimmäiseksi ilmoittautunutta joukkuetta. Joukkueet jaetaan neljään lohkoon ja kustakin lohkosta kaksi parasta nousee jatkopeleihin.

Vaikka

ESWC 2012 -laneista on jo kulunut reilut kaksi viikkoa, ESWC-aiheiset haastattelut saavat jatkoa. Tällä kertaa haastatteluun pääsi Counter-Strike: Global Offensive -turnauksessa pelannut pelaaja. Mutta kyse ei olekaan miesten turnauksen pelaajasta vaan naisten.