Gaming.fi / 23.03.2012 16:02
kuva Se on perjantai, perjantai, täytyy mennä alas perjantaina näin hienoa nimeltämainitsematonta laulajaa lainaten. Kuten jo varmaan arvasitte, on taas (melkein) viikottaisen Perjantaikevennyksemme ja hienojen videoiden aika. ja näin aluksi haluaisin onnitella kaikkia abiturienttejä, joihin myös allekirjoittanut kuuluu, siitä, että he ovat saaneet urakkansa eli ylioppilaskokeet tänään päätökseen. Ennen juhlimista kuitenkin katsokaa loistava kevennyksemme.

Avaa uutinen ja kommentit
Gaming.fi / 16.03.2012 16:56
kuva Se on taas kaikkien viikonpäivien äiti, nimittäin perjantai! Raskaan viikon jälkeen saa istahtaa sohvalle ja katsoa telkkaria tai vaihtoehtoisesti pelata koko viikonlopun. Ennen hillitöntä rappioitumista suosittelen kuitenkin katsomaan Perjantaikevennyksemme, sillä se sisältää taas aivan mahtavia videoita!

Avaa uutinen ja kommentit
Gaming.fi / 09.03.2012 06:00
kuva Hyvää perjantaita jälleen! Ja sori, ettemme voineet muutamaan viikkoon keventää kuluneita viikonloppujanne. Viralliseksi syyksi annettakoon se, että änäripelit ovat viime aikoina nousseet ongenkoukkuun ja niin ylläpitomme on varsinkin viikonloppuisin purkanut hermojaan ilmaveivailemalla ankarasti konsolipelien pikseleissä. Mutta! Tämän takia ja kunniaksi pidennetään tällä kertaa normaalia enemmän!

Viikon aikana on tapahtunut paljon, esimerkiksi Putinille merkitsi paljon Venäjän presidentinvaalien murskavoittonsa lisäksi hänen pääsynsä pari päivää aikaisemmin -[RF]- (Russian Forces) -publaklaaniin. Putin tunnetaan Call of Duty 4:ssa nimimerkillä "Shootin putin" ja hänen vaalilupauksensa oli vähentää nurkassa kämppimistä ja claymorejen käyttöä. Toisaalta olemme kuulleet, ettei lupaus loppujen lopuksi pitänytkään. Hänen K/D-rationsa meinasi vaalien jälkeisenä päivänä alittaa yhden, vaikka paras pelikaveri Medvedev oli tukena olemalla salaa vastajoukkueessa paikallistamassa.

Avaa uutinen ja kommentit
Gaming.fi / 07.03.2012 13:45
kuva Uudistimme keskustelu-sivun rakenteen entistä selkeämmäksi. Nyt foorumin kaikki keskustelua herättävien pelien kategoriat löytyvät Ajankohtaiset pelit -pääkategorian alta. Muut jo vähemmälle huomiolle jääneitä pelejä koskevat kategoriat löytyvät arkistoituna kunkin pelisarjan tai vaihtoehtoisen luokittelun alta. Niitä pääset lukemaan klikkaamalla pääkategorian nimeä. Kahdeksan kuluneen vuoden aikana käydyt keskustelut ovat siis yhä tallessa!

Uusitun keskustelualueen käyttöä vauhdittamaan järjestämme kilpailun, jossa tehtävänäsi on sopivasti sattuen ahkeroitua keskustelijana. Palkitsemme huhtikuun alussa kuukauden aikana parhaaksi kirjoittajaksi osoittautuneen käyttäjän 50 euron lahjakortilla Verkkokauppa.comiin.

Jotta keskustelun taso pysyy järkevänä, on kilpailuun ja kommenttien kirjoittamiseen ylipäätänsäkin asetettu joitakin sääntöjä. Niistä tärkeimpänä on oppisääntö määrä ei korvaa laatua....

Avaa uutinen ja kommentit
Gaming.fi / 18.02.2012 23:16
kuva Pitkällisen projektin tuloksena olemme päivittäneet sivuston ulkoasua. Vuonna 2010 otettu alkuperäinen leiska kaipasi jo piristystä, siksipä sivuston pääväri muuttui ensimmäistä kertaa liki kahdeksan vuotisessa historiassamme valkoiseksi. Uutta on myös fontti sekä aikaisempaa selvästi pirteämpi taustakuva. Tällä erää keskityttiin kuitenkin vain ulkonäöllisiin seikkoihin, joten konehuoneen remppa on edessä myöhemmin.

Mikäli pidät mustasta värityksestä enemmän, nou hätä. Rekisteröityneet käyttäjät löytävät profiilinsa personointi-välilehdeltä valikon, jolla ulkoasun värityksen voi muuttaa takaisin tummanpuhuvaksi. Paluu vanhaan ei tosin sekään ole ;) Profiilin kautta voi värejä säädellä laajemminkin.

Kuten aina, muutokset tuovat epätoivottuja vaikutuksia. Jos siis löydät virheellisiä värityksiä tai toimimattomia ominaisuuksia, välitäthän ne meidän...

Avaa uutinen ja kommentit
Gaming.fi / 17.02.2012 21:42
kuva Herkullista iltaa arvon naiset ja rouvat. Niin ja moi teille muillekkin. Tänään, kuten yllättäen joka viikko, on perjantai, tuo vapauden ja nautinnon juhlapäivä, mikä lähes viikottain tarkoittaa sitä, että me täällä Gaming.fi:ssä tuomme teidän sierainparien tuntumaan pienen paketin, jota availlessa käyttäjä pääsee käymään läpi mitä mahtavimman tunteiden kirjon.

Poista siis tuo punainen rusetti pakettisi päältä ja nauti.

Avaa uutinen ja kommentit
Gaming.fi / 09.02.2012 18:30
kuva Gaming.fi:n Ventrilo-palvelin on vaihtanut osoitettaan. Viimeisten viikkojen heikon toimivuuden seurauksena palvelin vaihtoi sijaintiaan toisen palveluntarjoajan tiloihin. Samat käyttäjätunnukset ja kanavat ovat yhä olemassa, joten meno jatkuu siitä mihin se eilen jäi.

Uusi IP: 188.126.79.15:3789

Jos haluat Ventrilosta kanavan tiimillesi, voit hakea sitä vastaavasti kuin Mumble-kanavaa. Ohjeet löydät täältä.

Avaa uutinen ja kommentit
Gaming.fi / 07.02.2012 22:48
kuva Viime kerralla saadun positiivisen palautteen seurauksena tarjoamme jälleen yhteistyössä Origin-palvelun kanssa käyttäjillemme mahdollisuuden hankkia EA:n pelejä tavanomaista edullisemmin. Tästä uutisesta löydät koodin, jolla saat ostoskorin sisällöstä alennusta 20 prosenttia.

Avaa uutinen ja kommentit
Gaming.fi / 03.02.2012 23:56
kuva Viikonloppu se vaan on jälleen edessä. Voi harmi! Jo palttiarallaa vuoden jatkuneen tapamme mukaisesti se tarkoittaa kahden velvotteista vapaan päivän ohella perjantaikevennystä. Jei.

Battlefield 3 oli tammikuussakin Suomen myydyin peli. Siksipä pääosa lankeaa sen kontolle jälleen kerran. Katsotaanpa millaista hupia tipattoman tammikuun tuskallisin viikko tuottikaan.

Avaa uutinen ja kommentit
Gaming.fi / 29.01.2012 20:16
kuva Vuosi 2012 on Gaming.fi-sivuston osalta tärkeä. Seuraavan kuukauden aikana sivusto saa kasvojenkohotuksen ja sen jälkeen huomio kiinnittyy rakenteisiin sekä käytettävyyteen. Jotain uuttakin saattaa olla tulossa.

Vauhtia haetaan myös uutisrintamalla, johon kaipaamme uusia henkilöitä mukaan. Tällä kertaa emme rajoita hakua tiettyihin peleihin tai kategorioihin, vaan mukaan otetaan hyviä tyyppejä kaikenlaisilla kiinnostuksenkohteilla. Kunhan ne suuntautuvat moninpeleihin, olemme avoimia ideoille uudesta aihealueestakin. Jatka lukemista ja tiedät miten hakea!

Avaa uutinen ja kommentit
Gaming.fi / 13.01.2012 22:07
kuva Se on jälleen viikon paras pävä eli perrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrjantai! Ja tämä perjantai on paras perjantai kahdestakin syystä: Tänään on perjantai 13, mikä ei menoa haittaa ja tänään starttasivat alkuvuoden odotetuin tapahtuma eli LanTrekit, missä allekirjoittanutkin lanittelee. Energiajuomaa naamariin ja parin päivän unettomuus on taatu. Mutta ennen totaalista romahdusta aloittakaamme kevennys.

Avaa uutinen ja kommentit
Gaming.fi / 06.01.2012 23:18
kuva Nyt kun olemme jo uuden vuoden puolella, on aika potkaista käyntii vuoden ensimmäinen Perjantaikevennys! Ei siis pidätellä ollenkaan,vaan aloitetaan kevennys.

Avaa uutinen ja kommentit
Gaming.fi / 11.12.2011 17:04
kuva Modern Warfare 3:n julkaisun kunniaksi järjestetty Gaming.fin Tunnista Call of Duty -kartat kilpailu on ratkennut ja voittajat tavoitettu. Tyylikään Modern Warfare 3 paita ja vihko -palkintopaketin voittivat itselleen Nuubinuutti, MyFarewell ja Hertsi. Palkinnot on tänään viety postiin ja eiköhän ne ensi viikolla löydä perille. Onnittelut voittajille ja kiitokset muille kilpailuun osallistuneille!

Haastavan kilpailun oikeat vastaukset:

Avaa uutinen ja kommentit
Gaming.fi / 09.12.2011 17:31
kuva Hellurei! Allekirjoittanut näköjään selvisi ihmeen kaupalla viime viikonlopusta ja on taas täällä teitä ilahduttamassa. Jaa millä vai? No tietysti perjantaissa kun ollaan, legendaarisella Perjantaikevennyksellä! Mutta löpinät ja kehut sikseen, aika hypätä itse asiaan.

Avaa uutinen ja kommentit
Gaming.fi / 02.12.2011 16:38
kuva Hellurei, kaikki mussukat! On taas viikon paras päivä, nimittäin perjantai! Kevennys tulee tällä kertaa hieman etuajassa, sillä allekirjoittanut täytti eilen 18 ja olisi tarkoitus tätä lähteä juhlistamaan. Mutta sen pidemmittä puheitta aloitetaan kevennys.

Avaa uutinen ja kommentit