
TF2:n kaltaisen pelin kohdalla myyntiä on hankala jatkaa kovin pitkään, sillä jokainen myyty peli tarkoittaa uutta pelaajaa. Jossain vaiheessa vastaan tulee raja, jolloin peliä tulee laajentaa tai muuten kehittää merkittävästi, jotta se koetaan houkuttelevana. Valve tuottikin pitkään lisäsisältöä peliin uusien karttojen ja Meet the -sarjan muodossa. Yhteisön osallistuminen päivitysten sisältöön oli isossa roolissa, sillä etukäteen julkaistuilla trailereilla houkuteltiin pelaajat kommentoimaan. Kommentteja käytettiin apuna päätöksenteossa, kun oli päätettävä mihin suuntaan päivitystä vietiin. Esimerkiksi Sniperien nuolien tuleen sytyttäminen oli idea, joka napattiin suoraan fanien kommenteista.
Kun TF2:n sisäinen pelikauppa esiteltiin, oli Valve huolestunut pelaajien suhtautumisesta. Peli oli jo täynnä esineitä, eikä niistä ollut tarvinut maksaa. Onnistuminen taattiin muutamalla tärkeällä päätöksellä: ostetuista esineistä ei saa kilpailuetua, peliin vaikuttavia esineitä ei ole pakko ostaa ja kaupankäynti tapahtuu oikealla rahalla virtuaalivaluutan sijaan.
Moni F2P-peli on muuttunut Pay-to-Win-peliksi ja Valve halusi välttää sudenkuopan. Siksi kaikki esineet ovat hyviä yhdessä asiassa ja huonoja toisessa, jotta kompromisseja olisi aina tehtävä. Esineet voi myös saada droppina tai craftata itse. Ainoat pelikaupalle eksklusiiviset esineet ovat kosmeettisia tai muutoin vaihtoehtoisia. Mikäli kauppaan silti haluaa suunnata, saa ostokset suorittaa oikealla valuutalla sen sijaan, että se ensin vaihdettaisiin tiettyyn pistemäärään, josta jäisi aina jotain käyttämättä.
Neljän vuoden ponnistelu tuotti tulosta. Esinekaupan esittelyn myötä tulot nousivat nelinkertaisiksi verrattuna pelkkiin pelimyyntituloihin. Kun Free-to-Play-siirtymä oli suoritettu, kokonaistulot olivat 12 kertaa korkeammat kuin kuukausittainen pelimyynti. Riski oli suuri ja asiat olisivat voineet mennä pahasti metsään, mutta kaikki sujui kuin oppikirjassa.
Lähde
MAINOS
MAINOS
1
09.03.2012 13:00
#1
Pay to win tie vie pelin nopealla tahdilla paskapelien hautausmaalle.
09.03.2012 14:51
#2
TF2 on malliesimerkki siitä miten F2P pelit pitää tehdä. Ostetuilla kamppeilla ei saisi olla pelissä pärjäämisen kannalta merkitystä vaan niiden pitää olla lähinnä kosmeettisia lisäyksiä tai hemmetin hyvin tasapainotettuja aseita jotka, kuten TF2 tapauksessa voi myös itse craftata tai saada droppina, ihan ilmaiseksi.
Pay to win tie vie pelin nopealla tahdilla paskapelien hautausmaalle.
Totta puhut ja tf 2 tapauksessa aseita pystyi saamaan ennen F2P joilloin se ei aiheuttanut ylivoimaisuutta silläkään tavalla.
09.03.2012 18:29
#3
09.03.2012 21:25
#4
Toisaalta tämä on aivan hyvä tapa tuoda esille mahtavia F2P-pelejä. Matka on kuitenkin rankka, kuten uutisessa käydään hyvää esimerkkiä läpi. Valven aktiivisen tuen ja vankan yhteisön yhdistelmä onnistui luomaan tuottoisan ja kehittyvän kokonaisuuden, joka ei vaatisi ilmaisena pelinä enää "Pay-to-Win" -etikettiä. Hattukauppa myy hyvin.
On aika vaikeaa lähteä tekemään sellaista ilmaispeliä, joka tuottaa hyvin, muttei myöskään vaatisi yllä mainittua etikettiä. Pelkästään maksullisella kosmetiikalla varustetun ilmaispelin julkaisu voi olla iso riski.
09.03.2012 23:39
#5
No siis TF2 ei alunperin ollut F2P-peli, vaan se muuttui sit myöhemmin sellaiseksi. Olisiko TF2 voinut olla läheskään samanlainen kuin nyt, jos se olisi julkaistu alusta lähtien F2P:na? Vai tulisiko siinä tapauksessa maksullisia class packeja jne? Tietenkään ei niitä voi tulla TF2:een sellaisenaan, muutenhan pelin rahalla ostaneet pelaajat tulisivat kitisemään.
Toisaalta tämä on aivan hyvä tapa tuoda esille mahtavia F2P-pelejä. Matka on kuitenkin rankka, kuten uutisessa käydään hyvää esimerkkiä läpi. Valven aktiivisen tuen ja vankan yhteisön yhdistelmä onnistui luomaan tuottoisan ja kehittyvän kokonaisuuden, joka ei vaatisi ilmaisena pelinä enää "Pay-to-Win" -etikettiä. Hattukauppa myy hyvin.
On aika vaikeaa lähteä tekemään sellaista ilmaispeliä, joka tuottaa hyvin, muttei myöskään vaatisi yllä mainittua etikettiä. Pelkästään maksullisella kosmetiikalla varustetun ilmaispelin julkaisu voi olla iso riski.
Onhan se iso riski, mutta Valve on tottunut julkaisemaan kerralla ostettavia pelejä. Näin ollen Tf2 tuotti hyvin ennen F2P ja updatusten takia sai hyvän suosion. Sen jälkeen kun peliä on jo myyty hyvin lätkästään F2P. Siitä syystä peli alkoikin tuottaa aika hyvin lisää. Ja Valve helpotti myös muut onnistuneet julkaisut joten ei kuitenkaan ihan nämä pikkufirmat pysty tälläistä tekemään. Hieno peli kun on se 4 vuotta tullu pelattua. Ja se on hauska kattoa steamin tilastoista statseja ja huomata ettei silloin kuin itse peli julkaistiin ollut mitään laskureita. Valve on hyvä koska se tosiaan tekee patcheja ilmatteks.
10.03.2012 21:24
#6
Joitakin unusual hattuja myydään aivan järkyttävään hintaan, hinta voi pyöriä jopa 500$ luokassa joillain hatuilla.
14.03.2012 19:07
#7
1