Kun PlayStation 3:lla on Gran Turismo, löytyy Xbox 360:n puolelta Forza-pelisarja. Vähitellen korkealle arvostetuksi noussut, aiemmin puhtaasti rata-ajoon neljän aiemman osansa kanssa keskittynyt sarja on lähtenyt uusille teille Forza Horizonin myötä. Aiemmat osat tehnyt Turn 10 -studio siirtyi katsojan rooliin ja antoi avaimet brittiläiselle Playground Gamesille, jonka tehtäväksi tuli kehittää spin-off-hengessä uudenlainen Forza-peli. Niin syntyi Forza Horizon.
Kuuma aurinko porottaa ja musiikki raikaa Coloradon maisemissa. On Horizon-festivaalin aika. Maille ja mannuille on pistetty pystyyn värikkäitä kojuja, jotka toimivat kilpailujen lähtöpisteinä. Keskeltä aluetta löytyy suuri kisakeskus, joka hallinnoi festivaalia ja toimii autojen osto- sekä huoltopisteenä. Pelaaja saa keltaisen rannekkeen ja istutetaan auton rattiin - navigaattori päälle ja menoksi.
Forza Horizon tempaa mukaansa heti ensimmäisistä metreistä lähtien. Näyttävä grafiikka, muikeat maisemat ja tyyliin sopiva musiikki saavat uppoutumaan pelimaailmaan niin hyvin, että kisoja ei tahkoa toinen toisen perään vain pelin läpäistääkseen. Kisojen välinen siirtymä on nautinto, ei pakollinen paha. Toisinaan tulee ajaneeksi sitä pidempää reittiä, koska suljetulle radalle siirtymisen kanssa haluaa vitkutella. Tukka tuubilla avo-Lambolla mutkaista metsätietä yöaikaan kaahatessa on sitä jotain.
Horizon-festivaali rakentuu seitsemän eri värisen rannekkeen muodostamien tasojen ympärille. Niissä edetään festivaalikisojen, joita on kymmenen per taso, voitoista saaduilla pisteillä. Kunkin tason päätteeksi aukeaa tähtikisa, jossa ajetaan vastustajan autosta. Viimeisellä tasolla vastaan asettuu festivaalien superstara Darius Flynt, joka neljä vuotta aiemmin ilmestyi paikalle pelaajan, Mr. Nonamen, tapaan tyhjästä ja päihitti - sekä hurmasi - kaikki.
Aluksi kisoja on auki kourallinen ja niihin pääsee käsiksi tien varsista löytyvien kojujen kautta. Pelin edetessä kilpailuja tulee lisää, kun pelaaja etenee saamalla uusia festivaalirannekkeita tai ylenemällä suosiolistalla. Navigaattori opastaa pelaajan perille kartasta valitsemaansa paikkaan ja Horizon-kiintopisteiden löydyttyä sijaintiaan voi vaihtaa pikavauhtiakin. Aluksi siirtymisestä joutuu maksamaan, mutta kiintopisteistä löytyvien PR-haasteiden suorittamisella hinta laskee nollaan. PR-haasteiden nopeusajo ja valokuvan ottaminen ovat helppoja, temppupisteiden kerääminen vaatii taitoa tai hermoja.
Coloradon alue luo puitteet hyvin vaihteleville maisemille. Suuren suureen karttaan mahtuu pari tuppukylää ja valtava määrä pikkuteitä, jotka ovat muutakin kuin tuoretta asvaltia. Välillä kaahataan kanjonien lähistöllä, toisaalla kisa sijoittuu peltojen läheisyyteen tai väljästi asuttuun taajamaan. Löytyypä kartasta valtava pato ja leveä moottoritiekin. 216 eri tietä on paljon, mutta loppuvaiheilla huomaa, että kisat sijoittuvat melko pitkälti samoille reiteille. Ajettava alue on rajattu aika tarkkaan ja leveäksi ajaessa törmää nopeasti kiinteään aitaan tai muuhun seinään.
Ratin takana oleminen on oikeasti hauskaa ja haasteellista. Aiempiin Forza-peleihin verrattuna pito ei ehkä karkaa ihan niin helposti, mutta sivuluisuja ja spinnejä on luvassa varomattomalla polkimen tallomisella. Sivuluisussa ajaminen vähentää selvästi nopeutta - kuten pitääkin - vaikka tietyt toiset pelisarjat nimenomaan opettavat käyttämään sitä hyväksi mutkista selviämiseen. Nopeaan aikaan pääsemiseksi jarrutettava on ennen mutkaa ja kiihdytyksen tapahduttava mahdollisimman suorassa. Moottoritiellä 360 km/h päästeleminen liikenteen seassa on varsin vekkulia puuhaa, puhumattakaan kylki edellä vedettävistä mutkaisista teistä kanjonin reunalla.
Luvassa ei ole kuitenkaan mitään, mistä ratti kädessä syntynyt suomalainen ei selviäisi. Vaikeustasoa säätämällä saa ajamisen haasteista juuri itselleen sopivat, samoin tekoälystä. Liki kaikki aiemmista osista tutut helpotukset ovat tässäkin hallittavissa. Lukkiutumattomat jarrut, luistonesto ja automaattivaihteet voi kytkeä pois hidastamasta. Tekoälyn vaikeusaste nousee parhaimmillaan erittäin korkeaksi, mutta haastetta irtoaa jo alemmillakin asteilla. AI osaa huomioida pelaajan, ohittaa ja sortuu ajoittain virheisiin. Ainoa huomauttamisen aihe ovat hetket, kun nopein ajolinja menee tien ulkopuolella. Joissakin kisoissa tekoäly pysyttelee tukevasti tiellä, häviten useita sekunteja. Pari kertaa AI myös harrasti reaktiotestaamista jarruttamalla loivasti kaartuvalla suoralla.
Nitroja tai muita mielettömyyksiä ei näistä autoista löydy. Virheitään saa silti korjailtua Y-napin takaa löytyvällä takaisinkelaus-toiminnolla, joka antaa palata menneisyyteen jopa monen mutkan verran. Epäilemättä kovimmat kierrosajat tehdäänkin hinkkaamalla jokainen mutka täydelliseksi, ja tiukille menevän kisan voi pelastaa samalla menetelmällä. Koko aikaa kelailemassa ei jaksa olla, mutta juuri totaalisten kämmien kohdalla sen olemassaolo on erittäin kiva asia. Uskoisin, että kukaan ei halua ajaa kymmenminuuttista kisaa uudestaan viimeisessä mutkassa tapahtuvan yhteentörmäyksen vuoksi.
Kolaroimalla puskuri alkaa irvistämään tai irtoaa, lasit särkyvät ja pelti naarmuuntuu. Ajettavuuteen vauriot eivät vaikuta, eikä pitäisikään. Autojen säädöt eivät ole vaihdettavissa, mutta värin ja kuunneltavan radiokanavan saa sentään valita. Taajuudesta riippuen musiikki vaihtuu rockista dubstepiin.
Autoja voittaa rannekehaasteista, kisakeskusten läpäisemisestä ja haastekisoista. Rannekehaasteissa tulee päihittää kunkin tason päävastustaja kaksintaistelussa. Kisakeskukset koostuvat nipusta tietylle alueelle sijoittuvia kilpailuja, jotka eivät kuulu itse festivaaliin, mutta joiden potissa on hyvin rahaa. Haastekisoissa ajetaan esimerkiksi lentokonetta tai helikopteria vastaan, ja ne ovat kätevin tapa hankkia uusia menopelejä, joilla sitten hakea menestystä festivaalikisoista.
Autojen tuunaaminen pitää huolen siitä, että kisaan kuin kisaan alla on sopiva kärry. Mummon pikku Fiatistakin saa sopivilla osilla ärjyn kärryn, mutta kovimmat vauhdit ja paras pito löytyvät tietysti aidoista urheiluautoista. Parin ensimmäisen rannekkeen jälkeen alla ei enää muita olekaan. Tuunaaminen maksaa kohtuullisen paljon, mutta hinnat laskevat sitä mukaa kun ympäri karttaa löytyviä alennuskylttejä rikkoo. Rahansa voi hassata myös uusiin autoihin, mutta peli huolehtii aika hyvin siitä, ettei autokauppaan ole pahemmin asiaa, ellei halua käyttöönsä juuri jotain tiettyä merkkiä ja mallia. Valikoima on valtava ja ulottuu vuosikymmeniä vanhoista kaikista uusimpiin ja nimekkäimpiin. Pientä maksua tai kausipassia vastaan lisää autoja tulee ladattavaksi säännöllisesti.
Tekemistä riittää varsinaisten kilpailujen ulkopuolellakin. Suosiolistassa nousee ajamalla näyttävästi ja ketjuttamalla tehtyjä temppuja. Esimerkiksi mutkissa driftaamalla ja kaatamalla liikennemerkkejä kerää pisteitä, joiden määrä ja kerroin kasvaa mitä pidempään temppuja tekee. Temppuihin kiinteästi liittyvät myös sponsorihaasteet, jotka palkitsevat rahalla, kun kasassa on esimerkiksi yhteensä 50 driftauskertaa. Ajoittain radio ilmoittaa latolöydöstä, jonka paikallistamalla saa talliinsa kunnostettun harvinaisen ajoneuvon vuosien takaa. Muuta puuhaa tarjoavat nopeuskamerat sekä tekoälyn ohjastamat Horizon-kisaajat, joita voi haastaa lyhyihin sprinttikisoihin.
Sama meno jatkuu verkon puolella. Autotallinsa sisällöllä voi osallistua korkeintaan kahdeksan pelaajan verkkomittelöihin, joissa kisataan, kolaroidaan tai ajetaan vapaasti ympäri Coloradoa. Moninpelissä kerätyistä tasoista voi saada uusia autoja. Harmillisesti pelattavuus on aika surkealla tasolla satunnaisessa seurassa. Joko pelaajia on liian vähän tai ryhmien muodostaminen ei toimi kunnolla, sillä jokaisella kokeilukerralla valtava lagi häiritsi pelaamista. Sinne tänne pomppivat ja kimpoilevat vastustajien autot vievät jokseenkin kaiken huvin ajamisesta, kun monta sekuntia hitaamman jenkkikuskin ohitse ei vain pääse. Melkein yhtä usein aloittelijatason kisoissa (pidempään ei lagikisoja jaksanut ajaa) oli mukana ilmeisesti jarruttomia autoja, jotka turvautuivat kanssa-ajajien kylkipelteihin jyrkissä mutkissa. Moninpelin puutteet eivät jaksa häiritä, sillä satunnainen seura ei autopeleissä liiemmin houkuttele muutenkaan. Kaveriporukalla mainitut ongelmat eivät ole läsnä.
Sosiaalinen aspekti näkyy yksinpelin puolellakin. Nopeuskameroiden mittaukset ja kisoissa ajetut ajat tulevat vertailluksi muiden pelaajien suorituksiin ja itseään paremmin suoriutuneita voi haastaa rahasta. Jokaisen kilpailun jälkeen peli lätkäisee ruudulle toisen pelaajan tekemän muutamaa kymmenystä paremman ajan ja tarjoaa haasteeseen suostumisesta rahapalkinnon, joka parhaimmillaan on merkittävän kokoinen. Haasteiden pariin pariin voi palata myöhemmin kisakeskuksesta, jossa myös näkee tulostaulukon. Omien autojen maalauksia Storefrontissa kaupittelemalla tienaa rahaa, ja jos onnistuu ottamaan tyylikkään valokuvan pelin sisäisellä kuvaustoiminnolla, voi sillä rehennellä muille kuvakeskuksessa.
Kun mitään isompaa nillitettävää, lagista moninpeliä lukuun ottamatta, ei Forza Horizonista löydy, on pakko keksiä edes jotain kritisoitavaa. Mainittakoon siis, että tuntien kertyessä alkaa huomaamaan samojen animaatioiden ja radioviestien toistuvan säännöllisesti. Sama vaiva pätee siviiliautoihin, sillä paikalliset autoliikkeet ilmeisesti kaupittelevat vain paria automallia. Väkisin tulee miettineeksi, että pienellä lisäpanostuksella olisi voitu estää näiden asioiden häiritseväksi muodostuminen. Toinen kummastuttava asia on tarve kääntää pelit suomeksi, tai oikeastaan se, että kieltä ei saa itse valita. En minä halua lukea kökköjä käännöksiä, kun muu kommunikaatio tapahtuu kuitenkin englanniksi.
Forza Horizon on loistava peli. Näyttävä grafiikka, vaihtuvat vuorokaudenajat, laaja autovalikoima ja ennen kaikkea peliin sopiva ajomalli huolehtivat, että pelaaja nauttii joka hetkestä. Pelattavaa riittää reilusti yli kymmeneksi tunniksi jo pelkästään yksinpelin läpäisemisessä. Ainoan kunnollisen miinuksen ansaitsee lagista kärsivä moninpeli, mutta sisältöä on jo pelkästään yksinpelissä niin paljon, ettei se häiritse. Tässä on vuoden autopeli, olivat Video Game Awardsin edustajat mitä mieltä tahansa!
Arvosana: 9/10
Forza Horizon
|
Kuuma aurinko porottaa ja musiikki raikaa Coloradon maisemissa. On Horizon-festivaalin aika. Maille ja mannuille on pistetty pystyyn värikkäitä kojuja, jotka toimivat kilpailujen lähtöpisteinä. Keskeltä aluetta löytyy suuri kisakeskus, joka hallinnoi festivaalia ja toimii autojen osto- sekä huoltopisteenä. Pelaaja saa keltaisen rannekkeen ja istutetaan auton rattiin - navigaattori päälle ja menoksi.
Forza Horizon tempaa mukaansa heti ensimmäisistä metreistä lähtien. Näyttävä grafiikka, muikeat maisemat ja tyyliin sopiva musiikki saavat uppoutumaan pelimaailmaan niin hyvin, että kisoja ei tahkoa toinen toisen perään vain pelin läpäistääkseen. Kisojen välinen siirtymä on nautinto, ei pakollinen paha. Toisinaan tulee ajaneeksi sitä pidempää reittiä, koska suljetulle radalle siirtymisen kanssa haluaa vitkutella. Tukka tuubilla avo-Lambolla mutkaista metsätietä yöaikaan kaahatessa on sitä jotain.
Horizon-festivaali rakentuu seitsemän eri värisen rannekkeen muodostamien tasojen ympärille. Niissä edetään festivaalikisojen, joita on kymmenen per taso, voitoista saaduilla pisteillä. Kunkin tason päätteeksi aukeaa tähtikisa, jossa ajetaan vastustajan autosta. Viimeisellä tasolla vastaan asettuu festivaalien superstara Darius Flynt, joka neljä vuotta aiemmin ilmestyi paikalle pelaajan, Mr. Nonamen, tapaan tyhjästä ja päihitti - sekä hurmasi - kaikki.
Aluksi kisoja on auki kourallinen ja niihin pääsee käsiksi tien varsista löytyvien kojujen kautta. Pelin edetessä kilpailuja tulee lisää, kun pelaaja etenee saamalla uusia festivaalirannekkeita tai ylenemällä suosiolistalla. Navigaattori opastaa pelaajan perille kartasta valitsemaansa paikkaan ja Horizon-kiintopisteiden löydyttyä sijaintiaan voi vaihtaa pikavauhtiakin. Aluksi siirtymisestä joutuu maksamaan, mutta kiintopisteistä löytyvien PR-haasteiden suorittamisella hinta laskee nollaan. PR-haasteiden nopeusajo ja valokuvan ottaminen ovat helppoja, temppupisteiden kerääminen vaatii taitoa tai hermoja.
Monennäköistä maisemaa
Coloradon alue luo puitteet hyvin vaihteleville maisemille. Suuren suureen karttaan mahtuu pari tuppukylää ja valtava määrä pikkuteitä, jotka ovat muutakin kuin tuoretta asvaltia. Välillä kaahataan kanjonien lähistöllä, toisaalla kisa sijoittuu peltojen läheisyyteen tai väljästi asuttuun taajamaan. Löytyypä kartasta valtava pato ja leveä moottoritiekin. 216 eri tietä on paljon, mutta loppuvaiheilla huomaa, että kisat sijoittuvat melko pitkälti samoille reiteille. Ajettava alue on rajattu aika tarkkaan ja leveäksi ajaessa törmää nopeasti kiinteään aitaan tai muuhun seinään.
Ratin takana oleminen on oikeasti hauskaa ja haasteellista. Aiempiin Forza-peleihin verrattuna pito ei ehkä karkaa ihan niin helposti, mutta sivuluisuja ja spinnejä on luvassa varomattomalla polkimen tallomisella. Sivuluisussa ajaminen vähentää selvästi nopeutta - kuten pitääkin - vaikka tietyt toiset pelisarjat nimenomaan opettavat käyttämään sitä hyväksi mutkista selviämiseen. Nopeaan aikaan pääsemiseksi jarrutettava on ennen mutkaa ja kiihdytyksen tapahduttava mahdollisimman suorassa. Moottoritiellä 360 km/h päästeleminen liikenteen seassa on varsin vekkulia puuhaa, puhumattakaan kylki edellä vedettävistä mutkaisista teistä kanjonin reunalla.
Luvassa ei ole kuitenkaan mitään, mistä ratti kädessä syntynyt suomalainen ei selviäisi. Vaikeustasoa säätämällä saa ajamisen haasteista juuri itselleen sopivat, samoin tekoälystä. Liki kaikki aiemmista osista tutut helpotukset ovat tässäkin hallittavissa. Lukkiutumattomat jarrut, luistonesto ja automaattivaihteet voi kytkeä pois hidastamasta. Tekoälyn vaikeusaste nousee parhaimmillaan erittäin korkeaksi, mutta haastetta irtoaa jo alemmillakin asteilla. AI osaa huomioida pelaajan, ohittaa ja sortuu ajoittain virheisiin. Ainoa huomauttamisen aihe ovat hetket, kun nopein ajolinja menee tien ulkopuolella. Joissakin kisoissa tekoäly pysyttelee tukevasti tiellä, häviten useita sekunteja. Pari kertaa AI myös harrasti reaktiotestaamista jarruttamalla loivasti kaartuvalla suoralla.
Nitroja tai muita mielettömyyksiä ei näistä autoista löydy. Virheitään saa silti korjailtua Y-napin takaa löytyvällä takaisinkelaus-toiminnolla, joka antaa palata menneisyyteen jopa monen mutkan verran. Epäilemättä kovimmat kierrosajat tehdäänkin hinkkaamalla jokainen mutka täydelliseksi, ja tiukille menevän kisan voi pelastaa samalla menetelmällä. Koko aikaa kelailemassa ei jaksa olla, mutta juuri totaalisten kämmien kohdalla sen olemassaolo on erittäin kiva asia. Uskoisin, että kukaan ei halua ajaa kymmenminuuttista kisaa uudestaan viimeisessä mutkassa tapahtuvan yhteentörmäyksen vuoksi.
Kolaroimalla puskuri alkaa irvistämään tai irtoaa, lasit särkyvät ja pelti naarmuuntuu. Ajettavuuteen vauriot eivät vaikuta, eikä pitäisikään. Autojen säädöt eivät ole vaihdettavissa, mutta värin ja kuunneltavan radiokanavan saa sentään valita. Taajuudesta riippuen musiikki vaihtuu rockista dubstepiin.
Menopeleistä ei tule pulaa
Autoja voittaa rannekehaasteista, kisakeskusten läpäisemisestä ja haastekisoista. Rannekehaasteissa tulee päihittää kunkin tason päävastustaja kaksintaistelussa. Kisakeskukset koostuvat nipusta tietylle alueelle sijoittuvia kilpailuja, jotka eivät kuulu itse festivaaliin, mutta joiden potissa on hyvin rahaa. Haastekisoissa ajetaan esimerkiksi lentokonetta tai helikopteria vastaan, ja ne ovat kätevin tapa hankkia uusia menopelejä, joilla sitten hakea menestystä festivaalikisoista.
Autojen tuunaaminen pitää huolen siitä, että kisaan kuin kisaan alla on sopiva kärry. Mummon pikku Fiatistakin saa sopivilla osilla ärjyn kärryn, mutta kovimmat vauhdit ja paras pito löytyvät tietysti aidoista urheiluautoista. Parin ensimmäisen rannekkeen jälkeen alla ei enää muita olekaan. Tuunaaminen maksaa kohtuullisen paljon, mutta hinnat laskevat sitä mukaa kun ympäri karttaa löytyviä alennuskylttejä rikkoo. Rahansa voi hassata myös uusiin autoihin, mutta peli huolehtii aika hyvin siitä, ettei autokauppaan ole pahemmin asiaa, ellei halua käyttöönsä juuri jotain tiettyä merkkiä ja mallia. Valikoima on valtava ja ulottuu vuosikymmeniä vanhoista kaikista uusimpiin ja nimekkäimpiin. Pientä maksua tai kausipassia vastaan lisää autoja tulee ladattavaksi säännöllisesti.
Tekemistä riittää varsinaisten kilpailujen ulkopuolellakin. Suosiolistassa nousee ajamalla näyttävästi ja ketjuttamalla tehtyjä temppuja. Esimerkiksi mutkissa driftaamalla ja kaatamalla liikennemerkkejä kerää pisteitä, joiden määrä ja kerroin kasvaa mitä pidempään temppuja tekee. Temppuihin kiinteästi liittyvät myös sponsorihaasteet, jotka palkitsevat rahalla, kun kasassa on esimerkiksi yhteensä 50 driftauskertaa. Ajoittain radio ilmoittaa latolöydöstä, jonka paikallistamalla saa talliinsa kunnostettun harvinaisen ajoneuvon vuosien takaa. Muuta puuhaa tarjoavat nopeuskamerat sekä tekoälyn ohjastamat Horizon-kisaajat, joita voi haastaa lyhyihin sprinttikisoihin.
Puuhastelua verkossa
Sama meno jatkuu verkon puolella. Autotallinsa sisällöllä voi osallistua korkeintaan kahdeksan pelaajan verkkomittelöihin, joissa kisataan, kolaroidaan tai ajetaan vapaasti ympäri Coloradoa. Moninpelissä kerätyistä tasoista voi saada uusia autoja. Harmillisesti pelattavuus on aika surkealla tasolla satunnaisessa seurassa. Joko pelaajia on liian vähän tai ryhmien muodostaminen ei toimi kunnolla, sillä jokaisella kokeilukerralla valtava lagi häiritsi pelaamista. Sinne tänne pomppivat ja kimpoilevat vastustajien autot vievät jokseenkin kaiken huvin ajamisesta, kun monta sekuntia hitaamman jenkkikuskin ohitse ei vain pääse. Melkein yhtä usein aloittelijatason kisoissa (pidempään ei lagikisoja jaksanut ajaa) oli mukana ilmeisesti jarruttomia autoja, jotka turvautuivat kanssa-ajajien kylkipelteihin jyrkissä mutkissa. Moninpelin puutteet eivät jaksa häiritä, sillä satunnainen seura ei autopeleissä liiemmin houkuttele muutenkaan. Kaveriporukalla mainitut ongelmat eivät ole läsnä.
Sosiaalinen aspekti näkyy yksinpelin puolellakin. Nopeuskameroiden mittaukset ja kisoissa ajetut ajat tulevat vertailluksi muiden pelaajien suorituksiin ja itseään paremmin suoriutuneita voi haastaa rahasta. Jokaisen kilpailun jälkeen peli lätkäisee ruudulle toisen pelaajan tekemän muutamaa kymmenystä paremman ajan ja tarjoaa haasteeseen suostumisesta rahapalkinnon, joka parhaimmillaan on merkittävän kokoinen. Haasteiden pariin pariin voi palata myöhemmin kisakeskuksesta, jossa myös näkee tulostaulukon. Omien autojen maalauksia Storefrontissa kaupittelemalla tienaa rahaa, ja jos onnistuu ottamaan tyylikkään valokuvan pelin sisäisellä kuvaustoiminnolla, voi sillä rehennellä muille kuvakeskuksessa.
Mikään ei ole täydellinen
Kun mitään isompaa nillitettävää, lagista moninpeliä lukuun ottamatta, ei Forza Horizonista löydy, on pakko keksiä edes jotain kritisoitavaa. Mainittakoon siis, että tuntien kertyessä alkaa huomaamaan samojen animaatioiden ja radioviestien toistuvan säännöllisesti. Sama vaiva pätee siviiliautoihin, sillä paikalliset autoliikkeet ilmeisesti kaupittelevat vain paria automallia. Väkisin tulee miettineeksi, että pienellä lisäpanostuksella olisi voitu estää näiden asioiden häiritseväksi muodostuminen. Toinen kummastuttava asia on tarve kääntää pelit suomeksi, tai oikeastaan se, että kieltä ei saa itse valita. En minä halua lukea kökköjä käännöksiä, kun muu kommunikaatio tapahtuu kuitenkin englanniksi.
Yhteenveto
Forza Horizon on loistava peli. Näyttävä grafiikka, vaihtuvat vuorokaudenajat, laaja autovalikoima ja ennen kaikkea peliin sopiva ajomalli huolehtivat, että pelaaja nauttii joka hetkestä. Pelattavaa riittää reilusti yli kymmeneksi tunniksi jo pelkästään yksinpelin läpäisemisessä. Ainoan kunnollisen miinuksen ansaitsee lagista kärsivä moninpeli, mutta sisältöä on jo pelkästään yksinpelissä niin paljon, ettei se häiritse. Tässä on vuoden autopeli, olivat Video Game Awardsin edustajat mitä mieltä tahansa!
Plussat [+] | Miinukset [-] |
+ Grafiikka | - Moninpelin lagisuus |
+ Ajomalli | - Pikkuviat |
+ Vuorokaudenajan vaihtelu | |
+ Mahtava pelifiilis |
Arvosana: 9/10
MAINOS
MAINOS
1
12.12.2012 19:45
#1
1