Arvostelussa StarCraft 2: Wings of Liberty

Laitteistovaatimukset Käyttöjärjestelmä: Microsoft Windows XP, Windows Vista tai Windows 7 tai Mac OS X 10.5.8, Mac OS X 10.6.2 Prosessori: Intel Pentium 2.6 GHz tai vastaava AMD Athlon prosessori Muisti: 1GB RAM (1,5GB Windows Vistalle ja Windows 7:lle) Näytönohjain: 128 MB NVIDIA GeForce 6600GT tai ATI Radeon 9800 PRO tai parempi DirectX: Microsoft DirectX(R) 9.0c Kiintolevy: 12 GB vapaata tilaa Internet: Laajakaistayhteys Testilaitteisto: Käyttöjärjestelmä: Windows 7 64-Bit Prosessori: Intel i5 750 Muisti: 4 GB Näytönohjain: ATI Radeon HD 5770 Äänikortti: Creative X-Fi Extreme Gamer

Yleensä arvostelun alkukirjoitusta on helppo kirjoittaa, sillä se on hyvin vapaamuotoinen kappale, joka muodostaa yleiskuvan ns. fiiliksestä tai tunnelmasta, jonka arvosteltava tuote saa aikaiseksi. Tällä kertaa asia ei ole kuitenkaan niin helppo, sillä StarCraft-sarja sisältää mukanaan niin paljon tunteita, kokemuksia ja muistikuvia, että sen kuvaileminen edes yhdessä arvostelussa tuottaa vaikeuksia.

Esipuhe

Pelaajana olen hyvin kokematon RTS-peleissä, sillä pelihistoriani käsittyy lähinnä FPS-pelien ympärille. Pienenä muistan pelanneeni Command & Conqueria ja myös hieman Dune II:sta, mutta sen jälkeen strategiapelit ovat jääneet oikeastaan olemattomalle huomiolle, eikä edellämainittuja pelailuja voi kutsua kyllä miksikään muuksi kuin satunnaiseksi pelailuksi. Itse StarCraftiin tai Brood Wariin en ole koskenutkaan, joten ensimmäinen kokemus StarCraft-sarjasta tuli StarCraft 2 -betassa, kun Blizzard ystävällisesti tarjosi meille tilaisuuden päästä pelaamaan kyseistä peliä. Ensimmäisessä vaiheessa kun avaimia oli tarjolla en ollut edes kiinnostunut tilaisuudesta ja avaimet menivätkin innokkaammille ylläpitäjille. Kuitenkin keskustelut toisen ylläpitäjän, Lucin, kanssa avasivat minulle ovet StarCraftin maailmaan ja nähtyäni Hyungjun becomes a progamer! -sarjan halusin päästä kokeilemaan peliä.

Ensikokemukset olivat tuskastuttavat. Olin täysin hukassa koko pelistä. Rakennuksia tuntui olevan tuhottomasti ja ne piti saada rakennettua vielä oikeassa järjestyksessä. Samalla täytyi hankkia tietoa niin omista kuin vastustajankin yksiköistä. Lopulta, hetkellisen tuskastelun jälkeen opin omat rakennukseni ja niistä saatavat yksiköt, mutta vihollisen rakennukset, yksiköt ja ennen kaikkea mahdolliset strategiat olivat täysin utopiaa siinä vaiheessa. Into oppimisen myötä vain kasvoi ja peli tuntui todella hyvältä jo beta-vaiheessa. Kaiken epäonnistuneissa FPS-peleissä rämpimisen jälkeen StarCraft 2:n toiminnallisuus ja ajatusmaailma tuntuivat osuvan yksiin omien hyvän pelin kriteerieni kanssa.

Kilpailullisuus on se asia, mikä peleissä on viehättänyt itseäni ja varmasti montaa muutakin pelaajaa. Jossain kehittyminen ja aikaisemmin mahdottomalta tuntuneen vastustajan voittaminen on iso asia henkisesti ja sen kokeminen on vain niin palkitsevaa, että siihen tunteeseen ei yksinkertaisesti voi kyllästyä. Entisajan pelit tuntuivat toimivan tässä suhteessa oikein hyvin, kun Game Over -tekstit olivat armottomia ja tallennuspaikkojakin vain hyvin rajoitetusti. Tietysti poikkeuksia kummastakin peligeneraatiosta löytyy, mutta useimmat lukijat varmaan ovat kanssani samaa mieltä siitä, että nykypelit alkavat olla enemmän ajanvietettä ja viihdettä kuin jotain mihin pelit ovat ennen pyrkineet tai mitä ne ovat olleet. Yksinkertaisesti peleistä on tehty enemmän massoihin vetoavaa, jolloin on jouduttu karsimaan elementtejä toisesta päästä, sillä suurilla massoilla ei ole aikaa tai mielenkiintoa puristaa viimeisintä tippaa itsestään irti vain jonkin videopelin takia. Blizzardin uusimmassa tuotannossa, StarCraft 2:ssa on kuitenkin lähdetty kilpailullisesta päästä liikkeelle ja sen jälkeen sitä on muokattu enemmän "casual gamer" -muotoon. Kuinka tässä on onnistuttu ja millainen pelistä loppujen lopuksi on tullut?

Yksinpeli

Arvostelu on yksinkertaisinta aloittaa yksinpelin arvioinnilla, sillä se on helpompi rajata tiettyyn pakettiin. Juonesta pyritään olemaan paljastamatta mitään kriittistä, jotta peli-ilo säilyy myös siitä kiinnostuneille, mutta jos siitä haluaa nauttia täysin ilman paljastuksia, kannattaa tämä osio erityisesti kuvien osalta skipata.



Kampanjassa on monta eri vaikeusastetta, joita pystyy vaihtelemaan jopa eri tehtävien välillä. Pelin alussa peli neuvoo mikä vaihtoehto sopii parhaiten, mutta suositteluun kannattaa suhtautua kriittisesti. Itselleni peli suositteli Normal-vaikeustasoa, joka mielestäni oli aivan liian helppo ja jopa tylsä, vaikka taidot olivat vasta-alkajan luokkaa. Vaikeustason nosto "vaikeaan" eli Hardiin ei sinänsä nosta itse vaikeustasoa paljoa enempää, vaan lisää tapahtumien määrää pelikentällä, näin vähentäen tylsää odottelua hurjasti. Jos olet kiinnostunut vain tarinasta tai nopeasta läpipeluusta, on normal ihan hyvä vaihtoehto siihen tarkoitukseen.



Trilogian omaisesti kolmeen eri osaan jaettu StarCraft 2:n ensimmäinen osa keskittyy Terran-rodun taisteluihin. Sivuosissa nähdään muutama tehtävä Protosseilla, mutta enemmän Zerg- ja Protoss-rodun tehtäviä päästäänkin pelaamaan vasta seuraavissa osissa. Trilogian toinen osa tulee keskittymään Zerggeihin ja kolmas Protosseihin. Luonnollisesti kampanjassa oppii siis käyttämään lähinnä Terraneiden yksiköitä ja rakennuksia, näin luoden luoden vankan pohjan ja pohjatiedon omalle StarCraft-uralle, mikäli on kiinnostunut pelaamaan Terraneilla myös moninpelissä. Kaikkia yksinpelin yksiköitä ei ole kuitenkaan käytössä moninpelissä, mutta perusteet Terran-rodulla pelaamiseen tulevat hyvin tutuiksi.

Tehtävät kampanjassa ovat piristävän monipuolisia ja hyvin suunniteltuja. Vaikka perusta useammalle tehtävälle onkin sama, jakautuvat ne kuitenkin mukavasti pienempiin osiin, joista löytyy aina jotain uutta haastetta edelliseen verrattuna. Osaa tehtävistä on kuitenkin venytetty turhauttavan pitkiksi ajallisesti, joten varsinkin häviön jälkeen on vaikea saada itseään motivoitua kokeilemaan tehtävää uudestaan. Onneksi peli tallentaa pisimpien tehtävien välivaiheissakin, jolloin koko tehtävää ei joudu pelaamaan uudestaan. Pidennyksen uhreiksi eivät ole joutuneet ainoastaan tehtävät, vaan myös juoni tuntuu välillä hidastelevan etenemisessään rutkasti. Pahat henget väittävätkin sen johtuvan ainoastaan pelin venyttämisestä tahallaan kolmeen eri osaan.



Tehtävien suorittamisesta saa palkkioksi krediittejä, joilla voi parannella joukkojensa varustusta tai vuokrata lisää palkkasotureita armeijansa tueksi. Sivutehtävistä kerättävät research-pisteet taas voit käyttää laboratoriossa hyödyksesi, saaden uusia yksiköitä tai ominaisuuksia vanhoihin yksiköihin. Valintoja täytyy tehdä, sillä kaikkeen ei yksinkertaisesti ole varaa.



Krediittien ja research-pisteiden ohella palkinnoksi hyvin suoritetuista tehtävistä saa myös achievement eli saavutuspisteitä. Nämä achievement-pisteet eivät vaikuta itse peliin yhtään, mutta antavat brassailu-oikeudet kavereitasi vastaan, sillä suoritetut saavutukset ja niistä saadut pisteet komeilevat profiilisivulla. Saavutusten avulla on myös mahdollista avata uusia avatar-kuvia pelitililleen. Saavutukset lisäävät myös pelin uudelleenpelattavuusarvoa.



Kampanjan lisäksi yksinpeli tarjoaa muutamia haasteita, joissa voi harjoitella pelin perusmekaniikkoja vielä lisää. Tarjolla on haasteita jokaiselle rodulle ja ne opettavatkin tärkeitä taitoja, joita tulee tarvitsemaan moninpelissä useasti. Niin kuin kaikesta muustakin, myös näiden haasteiden suorittamisesta palkitaan saavutuspisteillä.

Yhteenvetona yksinpelistä jää hyvä maku suuhun. Pelattavaa on riittävästi ja tehtävät ovat monipuolisia. Hieman turhauttavaa pitkitystä joissain tehtävissä on havaittavissa, eikä etenemiseenkään voi oikein vaikuttaa, mutta muuten yksinpeli tarjoaa perushyvän paketin pelaamiseen. Näkisin sen kuitenkin vain ensiaskeleeksi StarCraftin maailmaan, jossa pelaajaa opastetaan kädestä pitäen, jotta askel moninpeliin onnistuu vaivattomammin. Kuitenkin myös vanhojen StarCraft-konkareiden kannattaa pelata yksinpeli läpi ainakin juonen ja elämysten takia, eikä Brutal-vaikeustasosta varmasti haastetta puutu parhaimmillekaan.



Moninpeli

Moninpeli on nykypelien suola, eikä StarCraft 2 tee poikkeusta sääntöön. Kuten jo aikaisemmin mainitsin, Blizzard on kehittänyt peliä erityisesti eSports mielessä. Tämä on hyvin erikoinen lähtöasetelma nykyisessä peliteollisuudessa, mutta toimiiko se? Tästä yritämme ottaa selvää samalla, kun esittelemme moninpeliosuuden.



Koko moninpeli pohjautuu ladder-systeemin päälle, jossa pelaajat luokitellaan taitojensa perusteella eri liigoihin. Liigoja on viisi eri tasoa: kun parhaimmat pelaavat Timantti-liigassa, kokemattomimmat taistelevat Pronssissa. Näiden kahden välille asettuvat paremmuusjärjestyksesssä Platina-, Kulta- ja Hopea-liigat. Liigat taas on jaettu divisiooniin, joita voi olla loputtomasti. Yhteen divisioonaan mahtuu 100 pelaajaa ja näin ollen divisioonia on tietenkin sen verran, että kaikki mahtuvat johonkin niistä.

Pelaajan taitavuus määritellään sen mukaan, kuinka hyvin hän on pärjännyt muita pelaajia vastaan. Uusi pelaaja joutuu pelaamaan viisi sijoitusottelua, jonka mukaan hänet sijoitetaan tiettyyn liigaan. Ennen sijoitusotteluita on kuitenkin mahdollisuus harjoitella practice-liigassa, jossa mitään rankingia ei ole. Sijoitus liigaan ei tietenkään ole lopullinen päätös, vaan pelimenestyksen myötä pelaaja voi nousta korkeampaan liigaan, tai pitkällisen häviöputken katkaisemiseksi peli voi alentaa sinut alempaan liigaan.



Suurinpiirtein kaikki pelaaminen tapahtuu liigoissa ja jokaisella tuloksella on vaikutusta tasomääritykseen. Liigapelejä on helppo pelata, sillä Find Match -näppäintä painettua peli hakee sopivimman mahdollisen vastustajan pelinmuodostus eli matchmaking-systeemin avulla. Matchmaking-systeemi toimii erillisen, piiloitetun tasonmäärityksen avulla, joka vaihtelee nopeammin kuin näkyvä tasomääritys. Näin ollen pitkän voittoputken jälkeen Hopea-liigassa pelaava saattaa saada vastukseen Kulta- tai jopa Platina-liigassa pelaavan. Tämä johtuu siitä, että molempien pelaajien MMR (MatchMaking Rating), eli piiloitettu tasomääritys, on yhtä korkea, vaikkei itse näkyvä tasomääritys niin ilmaisisikaan. Useiden pelien ja pitkän otannan aikana niiden pitäisi kuitenkin lähentyä tosiaan ja siten sijoitus alkaa näyttämään oikeaa tasoa.

Ladder-systeemillä on myös kääntöpuolensa, sillä entäpä jos tuntee itsensä väsyneeksi, tai muuten vain ei jaksaisi vääntää täysillä, mutta haluaisi silti pelata? Tämä johti ainakin itselläni sellaiseen tilanteeseen, että vaikka halusin pelata, en halunnut pilata ladder-statsejani huonon keskittymisen takia ja päädyinkin sen sijaan tuijottamaan streamia tai pelaamaan jotain muuta peliä. Monien mielestä tämä on ehkä pikkumaista, mutta ongelma siltikin, kun ns. sunnuntaipelaamiselle ei olla jätetty riittävästi tilaa. Tämä karsii hyvin helposti satunnaispelaajia, jotka haluaisivat pelata vain huvin vuoksi, ilman häiriötekijöitä.



Kilpailullinen systeemi tuottaa ongelmia myös pelillisesti, kun osa pelaajista haluaa vain helppoja pisteitä, jotta pääsisivät ylös ladderissa nopeasti. Tästä johtuen peliin on ilmestynyt useita eri strategioita, jotka pyrkivät päättämään sen melkein alkuunsa. Kyseiseisiä strategioita kutsutaan cheeseiksi, eli juustoiksi, ja ne siis pyrkivät hyödyntämään jonkinlaista temppua tai yllätyshyökkäystä hyvin aikaisessa vaiheessa peliä helpon voiton toivossa. Varsinkin alemmissa liigoissa nämä "juustottajat" onnistuvat varmasti hyvin, näin pilaten peli-iloa muilta pelaajilta, jotka ovat mukana pidempien pelien ja isompien taisteluiden toivossa, tai haluavat muuten vain kehittyä pelaajana. Tietysti näitä "juustojakin" vastaan oppii puolustautumaan, mutta itse koen puolustautumisen aina hyvin turhauttavana, sillä tiedän voittavani pelin jos onnistun puolustamaan hyökkäyksen. Kun juustottajia tulee riittävästi peräkkäin vastustajaksi, pelistä muodostuu valitettavan yksipuolista suorittamista.

Pelin tasapaino eri rotujen välillä on todella hyvä ja sitä hiottiinkin betassa yli 13 päivityksen verran. Tasapainotus vaihtelee suosiossa olevien strategioiden mukaisesti, joten on vielä turhan aikaista sanoa jotain rotua ylivoimaiseksi. Terraneista puhutaan tällä hetkellä eniten, kun ylivoimaisuus tulee puheenaiheeksi, mutta yleisnäkymältään peli on jo tällä hetkellä yksi parhaiten tasapainoitetuista strategiapeleistä.



1vs1-pelimuodon lisäksi tarjolla on myös joukkuepelimuotoja. Joukkueet ovat 2-4 pelaajan kokoisia ja kilpailevat ladderissa aivan kuten 1vs1-pelimuodossakin. Isompia pelimuotoja on mahdotonta "balansoida" täydellisesti, joten niiden kilpailullinen toimivuus on hieman heikompaa. Tästä johtuen ne eivät olekaan niin suosittuja, mutta varsinkin kavereiden kanssa pelattuna oikein hauskoja. On myös mahdollista ottaa yksin osaa satunnaisesti koottavaan joukkueeseen. Viimeisimpänä virallisena pelimuotona on myös Free-For-All, jossa nimensä mukaisesti kaikki pelaajat ovat omillaan ja taistelevat kaikkia muita pelaajia vastaan. Tämä pelimuoto ei ole kuitenkaan ranked, eli sille ei ole mitään ladder-sijoitusta.



Jos viralliset pelit eivät kiinnosta, tarjolla on myös Custom-pelejä, joita löytyy kaikenlaisia. Blizzard on julkaissut työkalut, jolla modintekijät ovat tehneet loistavia tuotoksia pelimoottoria hyödyntäen. Valmiina löytyy jo useita DotA-klooneja, Tower Defence -pelejä, yms. Näihin kannattaakin tutustua viimeistään siinä vaiheessa, kun alkuperäinen peli syystä tai toisesta alkaa ottamaan pattiin.

Moninpelistä puhuttaessa täytyy ottaa huomioon myös pelin skene, joka on aivan valtava tällä hetkellä. Varsinkin länsimaissa StarCraft 2:sta on tullut heti suuri hitti. Koreassa jaksetaan vielä jurnuttaa ykkösosan tai Brood Warin kimpussa, mutta se ei StarCraft 2:n kehitystä haittaa. Tälläkin hetkellä peliin järjestetään päivittäin huikeita turnauksia ja myös isot LANit ja peliorganisaatiot ovat ottaneet pelin hyvin vastaan. Skene tarjoaa muutenkin pelin ulkopuolelta paljon aktiviteettejä, kun mahdollisuutena on seurata useita streameja, joiden katsomisella pystyy parantamaan omaa peliään. Useat pelaajat streamaavat vain omia pelailuitaan, mutta tarjolla on myös turnaus-coverageja, opetustunteja ja muuta hyödyllistä ja viihdyttävää ohjelmaa suurinpiirtein mihin kellonaikaan tahansa.



Yhteenvetona moninpeli tarjoaa rutkasti pelattavaa ja opittavaa. Kuten eräs viisas mies joskus sanoi "a minute to learn, a lifetime to master" toimii myös tämän pelin suhteen. StarCraft 2 on laadukkaasti tehty ja varmasti hintansa arvoinen hankinta. Blizzardin loistavan pelisupportin tuntien peli luultavasti vain paranee ajan myötä. SC2 on tullut pysyäkseen. Hell, its about time.

Yleisesti

Kokonaisuutena peli on oikein toimiva paketti. Pelimekaniikka on hyvin hiottua ja pelattavaa löytyy yllinkyllin. Myös ulkopuitteet ovat komeat. Vaikka aikaisemmin pelätty Battle.net 2.0 onkin kaatuillut muutamaan otteeseen, on se tarjonnut kuitenkin perustoimivan ratkaisun pelailuun ja yhteydenpitoon kavereiden kanssa.

Peli on hyvin skaalautuva grafiikoiden suhteen. Huippuasetuksilla taistelut ovat hieman kauniimpia ja pehmeämpiä kuin matalammilla grafiikka-asetuksilla, mutta myös vanhoilla koneilla pelaaminen on mahdollista. Sujuvaan pelaamiseen ei vaadita huikeita konetehoja. Ainut miinus ulkonäköön tulee pelin valikoista, jotka ovat osittain aika keskeneräisen näköisiä.

Ulkopuitteista puhuttaessa täytyy myös muistaa kehua loistavaa spectator-moodia, jonka avulla pelien seuraaminen on helppoa. Pelin jälkeen nähtävästä statistiikasta ja replaysta on hyvin paljon hyötyä omien virheiden paikantamiseen. Näin toimivasta systeemistä monella pelillä olisi opittavaa.